Raija Juutilan mysteeri ratkesi – avomies aikoo valittaa murhatuomiosta

Raija Juutilan murhasta tuomittu avopuoliso Tauno Luukkala aikoo valittaa saamastaan tuomiosta.

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi tänään Luukkalan elinkautiseen vankeuteen Juutilan murhasta. Murha tapahtui lähes 20 vuotta sitten. Käräjäoikeuden mukaan teko oli vakaasti harkittu.

Käräjäoikeuden mukaan vuonna 1945 syntynyt Luukkala tappoi Juutilan lyömällä voimakkaasti kasvoihin astalolla, eli vieraalla esineellä. Poliisi on arvioinut esineen olevan jokin takkavälinesarjaan kuuluvasta välineestä.

Luukkala oli suunnitellut murhaa ainakin kuukauden verran etukäteen. Käräjäoikeuden mukaan Luukkalan ja Juutilan parisuhde oli päättymässä eroon, joten tappamalla avovaimonsa Luukkala halusi varmistaa taloudellisen asemansa säilymisen tai paranemisen omaisuuden jaossa. Parilla oli yhteisiä taloudellisia kytkentöjä omakotitalon ja kahden kommandiittiyhtiön kautta.

Luukkala ajoitti murhan ajankohtaan, jolloin Juutila oli ilmoittanut lähipiirilleen lähtevänsä työmatkalle Viroon.

Esitutkinnassa viime vuoden marraskuussa Tauno Luukkala väitti, että venäläiset Raija Juutilan velkojat olivat tuoneet syytetyn teollisuuskiinteistön pihamaalle pressunyytin, jossa Juutila oli pahasti hakattuna ja hengettömänä. Tämän jälkeen Luukkala oli omien sanojensa mukaan peloissaan haudannut Juutilan ruumiin.

Viime vuoden lopulla Luukkala pyysi saada keskustella poliisien kanssa ja osoitti, mistä Juutilan ruumista kannattaisi etsiä.

Puolustus on oikeudenkäynnin aikana kiistänyt murhasyytteen ja taloudellisen hyödyn tavoittelun. Huhtikuussa käydyssä oikeudenkäynnissä avomiehen asianajaja totesi, että Juutila olisi saattanut kuolla nyrkin iskuun.

Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi Juutilan avomiehen viime vuonna 22. marraskuuta. Viimeksi avopuoliso oli poliisin hallussa vuonna 2008, mutta silloin hänet päästettiin vapaaksi.

Luukkala aikoo valittaa tuomiosta.

– Jos Luukkalan katsotaan aiheuttaneen Raija Juutilan kuoleman, näemme, että oikea rikosnimike olisi törkeä pahoinpitely tai tappo, sanoo Luukkalan asianajaja Tomi Vähätalo.

Lue myös:

    Uusimmat