Puuttuuko laituri? - järvissä ui poikkeuksellisen paljon tavaraa

Poikkeuksellisen korkeat vedenpinnat ovat liikutelleet tänä vuonna Keski-Suomen suurissa järvissä tuulikaatoja, laitureita ja muuta irtainta.

- Toukokuun kahtena viimeisenä viikkona meillä oli tehtäviä enemmän kuin koko viime kesänä yhteensä, sanoo Konneveden järvipelastajien puheenjohtaja Matti Huuskonen.

Kyse oli nimenomaan ennaltaehkäisevistä tehtävistä, joissa Etelä-Konnevedellä vastaan tuli kaksi vuotta sitten riehuneen Asta-myrskyn kaatamia irtonaisia tukkipuita juurineen.

- Ei tämmöistä kesä ole vielä ollut, että näin paljon tavaraa kulkee järvellä. Se on erittäin vaarallista veneilijöille, kun irtonaisesta laiturista näkyy vain pikkuisen pinnalla.

Laituria etsittiin lehti-ilmoituksella

Yksi laiturinsa tänä keväänä kadottaneista on Jari Sällinen Äänekoskelta. Hän huomasi toukokuussa, että laituri oli lähtenyt karkuteille.

- Jäät tai myrsky vei Keiteleen Koivuselältä ison t-mallisen ponttoneilla olevan, tummaksi valtatun laiturimme. Oletko nähnyt, mies kyseli ilmoituksessa paikallislehdessä.

Lehti-ilmoitus ei tuottanut tulosta, mutta tuttava kertoi nähneensä tuntomerkkeihin sopivan laiturin ajelehtimassa Keiteleellä.

- Neljä, viisi päivää ajelin Keiteleen selkiä. Kertonselältä se sitten löytyi. Siellä oli kyllä muitakin irtonaisia laitureita, mutta omani minä sieltä otin, Sällinen nauraa.

Jäljellä oli kuitenkin enää vain laiturin ponttoniosa, joten Sällinen joutuu kesälomallaan nikkarointihommiin.

Lue myös:

    Uusimmat