Puutavararekka ja juna törmäsivät lastausalueella Kuopiossa – VR:n työntekijä jäi auton renkaiden väliin ja kuoli
Yksi ihminen on kuollut onnettomuudessa Kuopion Kurkimäessä. Onnettomuus tapahtui puutavaran kuormausalueella, tiedottaa pelastuslaitos.
Tyhjän tavarajunan siirtoa junan kyydissä ohjaamassa ollut ratapihatyöntekijä kuoli, kun puutavaraa tuomassa ollut raskas ajoneuvo ajoi junan eteen kiskoille ja juna törmäsi puutavara-autoon.
Törmäyksen voimasta ratapihatyöntekijänä ollut keski-ikäinen mies jäi puutavara-auton renkaiden väliin.
VR vahvistaa, että onnettomuudessa menehtynyt oli VR:n työntekijä.
– Puutavara-auton kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta, komisario Elina Katajamäki Itä-Suomen poliisin tilannekeskuksesta kertoo tiedotteessa.
Päivystävän palomestarin Antti Korhosen mukaan rekan kyydissä ei onnettomuushetkellä ollut puutavaraa ja molempien kulkuneuvojen vauhdit olivat maltillisia.
Junaliikenne korvataan bussein Suonenjoen ja Kuopion välillä
Fintraffic Rataliikennekeskus kertoi kello 19.37 tiedotteessaan, että tasoristeysonnettomuuden tutkinta on päättynyt ja junaliikenne rataosalla jatkuu taas normaalisti.
Viranomaistutkinnan aikana liikenne oli poikki ja kuusi henkilöjunaa korvattiin linja-autoilla Kuopion ja Suonenjoen välillä.
Ensimmäinen taas junana ajettava vuoro on IC147, jonka lähtöaika Suonenjoelta klo 20.59.
VR järjestää kriisapua henkilökunnalleen
Onnettomuustutkintakeskus Otkes aloittaa tutkinnan onnettomuudesta.
VR kertoo tiedotteessaan auttavansa kaikin tavoin viranomaisia selvittämään onnettomuuden syitä.
– Järjestämme lähityöyhteisölle kriisiapua ja esitämme syvän osanottomme onnettomuudessa menehtyneen läheisille, VR tiedottaa.
Juttua päivitetty 6.2.2024 kello 15.21: Henkilöjunaliikenne korvataan linja-autoilla Suonenjoen ja Kuopion välillä. Päivitys kello 16.50: Onnettomuudesa kuoli VR:n työntekijä. Kello 19.45 päivitys: Tasoristeysonnettomuuden tutkinta on päättynyt ja junaliikenne rataosalla jatkuu taas normaalisti.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää