Puutavaralle uusi AB-luokitus

Aiempaa ympäristöystävällisemmin painekyllästetty puutavara tekee tuloaan kauppoihin. Tulevana kesänä sen saatavuus lienee vielä varsin rajoitettua, mutta viimeistään ensi vuonna tilanne on jo aivan toinen.

Uuden, keveämmin kyllästetyn AB-luokan puutavaran etiketti kertoo, että kyllästyslientä ei ole maustettu kromilla eikä arseenilla.

Monelle painekyllästetyn puun tarvitsijalle uusi AB-laatuluokka on vielä outo asia. Markkinarakoa sille kuitenkin varmasti löytyy tämän päivän ympäristötietoisten kuluttajien keskuudesta. Tulevana kesänä ekologisemman kestopuun kyselijöille kaupattaneen vielä eioota suuressa osassa Suomea.

Ensi vuoden alusta lukien tuimemmin kyllästettyä, perinteistä A-luokan kestopuuta saa käyttää vain sellaisissa kohteissa, jotka ovat jatkuvasti kosketuksissa maan tai veden kanssa. A-luokan käyttö sallitaan myös rakenteissa, joihin kohdistuu suuria turvallisuusvaatimuksia. Muihin tarkoituksiin tulee käyttää uutta AB-luokan tavaraa.

Ympäristöviranomaisen näkövinkkelistä uusi laatuluokka on askel oikeaan suuntaan.
-AB-luokka on parannus järeimmin kyllästettyyn, niin sanottuun A-luokkaan verrattuna. Siinä käytetään vähemmän kyllästysaineita, ja niissä ei ole arseenia ja kromia, jotka ovat ehkä terveyden kannalta ongelmallisimmat aineet olleet A-kyllästetyssä puutavarassa, toteaa Suomen ympäristökeskuksen kemikaaliyksikön johtaja Esa Nikunen.

Ensi alkuun puolen tusinaa maamme noin 40 kyllästämöstä pystyy valmistamaan AB:tä. Tällä hetkellä uutuustuote on kymmenisen prosenttia kalliimpaa kuin perinteinen kestopuu. Jatkossa hinnat asettunevat samalle tasolle.
(MTV3/Pekka Karppinen)

Lue myös:

    Uusimmat