Puolustusministeriö on julkistanut selvityksen Suomen osallistumisesta sotilaalliseen kriisinhallintaan Afganistanissa vuosina 2002–21.
Suomi sai Afganistanista haluamansa: ulko- ja turvallisuuspoliittisesti kyvyn toimia osana länsimaiden muodostamaa koalitiota sekä oman kansallisen puolustuksen osalta Puolustusvoimien osaamisen ja suorituskykyjen kehittämisen. Tavoite Afganistanin olojen vakauttamisesta sen sijaan epäonnistui.
Näin voi tiivistää puolustusministeriön selvityksen.
Johtava tutkija Charly Salonius-Pasternak Ulkopoliittisesta instituutista (Upi) ei ole kovin vaikuttunut selvityksestä ja toivoo, ettei se jää viimeiseksi sanaksi.
Tuskin jääkään, ainakin Upissa on syvällisempää analyysia hänen mukaansa jo tekeillä.
Tutkijan mukaan on sinänsä hyvä, että Suomen poliittiset ja sotilaalliset tavoitteet operaatioihin osallistumiseen on nyt kirjattu selvästi auki.
– Näistä esimerkiksi (Suomen) suhde Yhdysvaltoihin kiellettiin järjestelmällisesti lähes koko Isaf-operaation ajan, vaan puhuttiin laajemmin kansainvälisen yhteisön tukemisesta, Salonius-Pasternak kertoo.
"Vastuutonta" puhetta sodasta
Salonius-Pasternakin mukaan yksittäiset virkamiehet, upseerit ja poliitikotkin kyllä tiesivät operaatioiden todelliset syyt, hyödyt ja rajoitteet, mutta ainakaan ennen vuonna 2014 ei koettu, että Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelu olisi tarpeeksi "kypsä" asian viestimiseen kansalaisille.