Punkkikausi on alkanut – koiranomistaja, ota huomioon nämä asiat!
Punkkikausi on alkanut, muistuttaa Suomen Kennelliitto.
Kun päivälämpötila keväällä nousee viiden plusasteen yläpuolelle, punkit eli puutiaiset heräävät. Niitä esiintyy etenkin tiheässä kasvillisuudessa. Kennelliitto suosittaa tekemään koirille punkkitarkastuksen joka kerta ulkoilun jälkeen.
Suomessa punkkikausi kestää yleensä huhtikuusta lokakuun loppuun. Jos talvi on lämmin, voi kausi olla pidempikin.
Käyttöön omalle koiralle sopiva estolääke
Punkkeja vastaan olisi hyvä hankkia punkkien estolääke, jonka saa joko eläinlääkäriltä tai apteekista. Tarjolla on erilaisia punkkien torjuntaan tarkoitettuja valmisteita, joten on hyvä kääntyä asiantuntijan puoleen, kun etsii omalle karvaturrille sopivaa vaihtoehtoa.
Punkkien estolääkkeillä saattaa olla haitallisiakin vaikutuksia, kuten ruoansulatuskanava- tai hermostoperäisiä oireita ja paikallisia ihon yliherkkyysreaktioita. Kennelliitto muistuttaa kuitenkin, että tällaiset tapaukset ovat erittäin harvinaisia. Jos tarve vaatii, voi kääntyä eläinlääkärin puoleen.
Punkki irti pihdeillä
Jos koiraan on kiinnittynyt punkki, se pitäisi irrottaa niin pian kuin suinkin. Siten punkin mahdollisesti levittämät sairaudet eivät siirry lemmikkiin. Punkinpuremasta voi seurata esimerkiksi bakteeriperäisiä infektiosairauksia, kuten borrelioosia tai anaplasmoosia. Niiden siirtymisessä punkista koiraan menee monta tuntia, kun taas koirilla harvinaisempi puutiaisaivokuume saattaa siirtyä jo minuuteissa.
Punkin saa parhaiten irti koirasta punkkipihdeillä. Niillä napataan punkista kiinni mahdollisimman läheltä ihoa, minkä jälkeen se poistetaan kiertävällä liikkeellä.
Tarkkana kyiden ja ampiaisten kanssa!
Kennelliitto muistuttaa, että varuillaan kannattaa olla myös kyiden ja ampiaisten suhteen, jotka nekin heräilevät kevään myötä. Kyillä on tapana keväisin etsiytyä lämpimille paikoille keräämään lämpöä. Kun kesä koittaa, ne vetäytyvät suojaisampiin paikkoihin, esimerkiksi niitylle. Sieltä niitä voi olla vaikeampaa havaita.
Vaarallisin kyyn purema on keväällä, sillä kyseessä on silloin usein nuori kyy. Jos kyy on purrut koiraa, pitää ottaa heti yhteyttä lähimpään eläinlääkäriin. Oireiden voimakkuus riippuu monesta tekijästä, kuten koiran koosta, iästä, terveydentilasta sekä siitä, mihin kohtaan kyy on purrut ja paljonko myrkkyä se on erittänyt.
Ampiaisen pisto on sekin vaaran paikka. Monesti ampiainen pistää koiraa päähän tai käpäliin. Pistosta voi seurata allerginen reaktio. Eläinlääkäriin on syytä suunnata ripeästi, mikäli koiran oireet ovat voimakkaita, esimerkiksi lisääntyvää turvotusta, oksentelua, kutinaa, heikkoutta tai hengitysteiden turpoamista. Ampiaisten pistoon voi lievissä tapauksissa koirankin kohdalla käyttää kortisonia sisältäviä kyytabletteja, jotka annetaan suun kautta. Pistokohta tulisi myös puhdistaa.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit tai lisää koirista!
Lähde: Suomen Kennelliitto
Uusimmat
-
12:01
Teemu Suninen häkeltyi testierikoiskokeella – "Tuli pieni sokki"
-
11:21
Suden ja rajakoiran kohtaaminen tallentui videolle Pohjois-Karjalassa: "Alahan mennä"
-
11:15
Yle: Opiskelijat voivat saada yliopiston valtaamisesta opintopisteitä
-
11:10
Pia Penttala avautuu viime sunnuntain TTK-suorituksestaan: "Soimasin itseäni siitä esityksestä"
-
11:07
Tytti Yli-Viikarin tie nousi pystyyn – potkut olivat lailliset
-
11:07
Antti Tuisku on työstänyt kaikessa hiljaisuudessa uutta projektiaan – fanit innoissaan: "Tuskin jaksan odottaa!"
-
10:53
Nyt puhuu perussuomalaisten duunariosaston pomo – Riikka Purralle ytimekäs viesti
-
10:47
Miten Pennasen Leijonat pesti vaikuttaa Ilvekseen? Jukka Jaloselta selkeä näkemys
-
10:44
Keitätkö sinäkin nyt kahvia näin? Suomalaisten rutiineissa yksi selkeä muutos
-
10:29
Säässä pian hyinen käänne – lämpötila romahtaa ensi viikolla
-
10:27
Satoja hylkeitä ja merileijonia kuollut lintuinfluenssaan
-
10:27
Petturuutta, pelkoa ja laittomia ylityksiä: CNN:n toimittaja matkasi siirtolaisperheiden kanssa kohti mahdollisuuksien maata
-
09:57
Kuluttajansuojalaki uudistuu lokakuun alusta – mitä se tarkoittaa nettishoppailijalle?
-
09:54
Ukraina: Venäjä menetti päivässä 340 sotilasta ja 34 tykkiä – MTV seuraa sotaa
-
09:45
Kriminologi: Vain Meksikossa Ruotsia enemmän pommi-iskuja
-
09:45
Jari-Matti Latvalalla realistinen näkemys Kalle Rovanperän tilanteesta: "Hän saattaa hävitä"
-
09:41
Sota-asiantuntija: Tästä syystä Ukrainan vastahyökkäys ei pystynyt läpimurtoon kriittisellä hetkellä
-
09:40
Työryhmä: Yksityisen turvallisuusalan koulutuksen pitäisi olla nykyistä pidempi – erityishuomio voimakeinoihin
-
09:36
Putin pyytää Prigozhinin ex-avustajaa johtotehtävään
-
09:35
Jukka Haapalainen TTK-tuomariston arvioinnista: "Pyrkimyksenämme ei ole ketään..."
-
Lataa lisää