Uudistuneessa SuomiAreenassa seurataan tänä vuonna eduskuntapuolueiden puheenjohtajien pitämiä puheenvuoroja. Arvopuheessa puheenjohtajat pitävät itselleen tärkeästä arvosta puheen.
Yllä: Rönnholm: "Aidosti sairaalla ei ole valinnanvapautta"
Maanantaina SuomiAreenan avajaispäivänä puoluepäivää viettävät Vihreät ja Sdp.
Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto sekä Sdp:n puoluesihteeri Anton Rönnholm kertoivat Huomenta Suomessa omien puolueittensa arvopuheiden teemat.
– Vastuu ympäristöstä ja vastuu tulevaisuudesta. On aivan selvä asia, että koko meidän päätöksenteon täytyy perustua kestävään kehitykseen. Se tarkoittaa sitä, että kaikki päätöksenteko on taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävällä pohjalla. Jos yksi pilari puuttuu, kaikki murtuu, Aalto kertoo teemastaan.
Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinteen puheessa teemana kello 16 on oikeudenmukaisuus.
