Prinsessa Beatricen häistä tihkuu paljastuksia – kuningatar Elisabetilta todella erityinen ele lapsenlapselleen

Prinssi Andrew vetäytyy julkisista tehtävistä Epstein-kytkösten vuoksi 1:10
Prinssi Andrew joutui marraskuussa vetäytymään julkisista tehtävistään Epstein-kytkösten vuoksi

Daily Mailin lähteiden mukaan kuningatar Elisabet on tarjoutunut emännöimään prinsessa Beatricen hääjuhlan Buckinghamin palatsissa Lontoossa.

Britanniassa on odotettu kiihkeästi lisää tietoja prinsessa Beatricen, 31, häistä, joista tiedetään toistaiseksi hyvin vähän, vaikka häiden suunnittelun on uutisoitu olevan täydessä vauhdissa.

Aiemmin uutisoitiin, että muun muassa Beatricen ja italialaispohatta Edoardon Mapelli Mozzin häiden ajankohta selviäisi tammikuussa. Päivämäärästä ei kuitenkaan ole tiedotettu vielä helmikuun alkuunkaan mennessä, sillä kuningatar Elisabet on ollut kiireinen selvitellessään prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin Pohjois-Amerikkaan vetäytymiseen liittyviä asioita.

Brittilehti Daily Mailin lähteet kuitenkin kertovat, että hääpaikka olisi jo päätetty, ja että se poikkeaa merkittävästi viime vuosien kuninkaallisista häistä. Lehden saamien tietojen mukaan Beatricen hääjuhlaa ollaan nimittäin järjestämässä Windsorin sijaan Buckinghamin palatsissa Lontoossa.

Tämä tarkoittaa lehden mukaan sitä, että kuningatar Elisabet olisi tarjoutunut emännöimään lapsenlapsensa suurta päivää.

– Se on todella erityinen ele ja kyseessä ovat ensimmäiset hääjuhlat Buckinghamin palatsissa sitten prinssi Williamin ja herttuatar Cathrinen häiden, kertoi nimetön lähde, jonka mukaan Beatrice oli ollut otettu kuningattaren tarjouksesta ja tarttunut siihen.

Häiden on aiemmin ennakoitu ajoittuvan joko toukokuulle tai kesäkuulle. Pariskunta ilmoitti kihlauksestaan viime syksynä.

– Olemme erittäin onnellisia saadessamme ilmoittaa kihlauksestamme. Aloitamme molemmat todella innoissamme elämänpituisen seikkailumme. Emme malta odottaa häitä, pari kommentoi asiasta tiedottaessaan.

Sitä, missä vihkiminen tapahtuisi, ei myöskään tiedetä. Paikan spekuloidaan kuitenkin olevan Lontoon ytimessä, jos hääjuhla todella järjestetään Buckinghamin palatsissa.

Häävalmisteluja ovat kuitenkin sittemmin varjostaneet Beatricen isän prinssi Andrew'n ympärillä vellovat seksiskandaalikohut.

Andrew joutui kyseenalaisen huomion kohteeksi sen tähden, että hän oli elokuussa 2019 kuolleen liikemiehen Jeffrey Epsteinin ystävä. Epsteiniä syytetään lukuisista seksuaalirikoksista sekä seksiringin pyörittämisestä, jonka nuorimmat uhrit olisivat olleet lapsia. 

Isänsä tilanteen takia Beatrice joutui muun muassa perumaan kihlajaisjuhlansa joulun alla ja lisää lunta tuli tupaan alkuvuodesta, kun tv-kanavat kieltäytyivät näyttämästä häitä suorana lähetyksenä televisiosta.

Lue myös:

    Uusimmat