Erikoishaastattelu: Presidentti Niinistö ja Jenni Haukio kertovat, millaista on isännöidä Linnan juhlat viimeisen kerran

Presidenttiparin viimeinen itsenäisyyspäivän haastattelu 6:17
Tästä voit katsoa koko presidenttiparin itsenäisyyspäivän haastattelun.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja tohtori, rouva Jenni Haukio antoivat haastattelun viimeisen kerran järjestämissään Linnan juhlissa.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön mukaan Linnan juhlien alla tuntemuksena on haikeuden ja helpotuksen sekoitelma.

– Samalla myös ilo ja kiitollisuus, lisää rouva Haukio.

Illan juhlan teemana on ajat vaihtuvat. Myös maailman ajat ovat vaihtuneet viime aikoina synkemmäksi.

Niinistö sanoo toivovansa, että ajat kääntyisivät parempaan. 

– Kyllä Suomi voi vaikuttaa kokonsa mukaan ja vähän kokoansa enemmänkin, hän muistuttaa.

Niinistön mukaan tämä vaatii Suomelta vahvaa luottamusta itseensä ja välillä hienovaraistakin toimintaa.

Niinistö muistuttaa luottamuksen olevan "kaiken a ja o".

– Kun me luotamme toisiimme, me luotamme suomalaiseen yhteiskuntaan, rakenteisiin toimintaan, johon meillä on kaikki syyt. Kyllä me silloin pärjäämme.

Juhlissa nähdään kunniavieraita ja arjen sankareita

Juhlissa nähdään kunniavieraina sotaveteraaneja ja lottia. Haukio kertoo tällä olevan suuri merkitys. 

– He lunastivat meille sen vapaan maan, jota saamme itsenäisyyspäivänä juhlia. Kyllä heidän läsnäolonsa edelleen on hyvin, hyvin merkityksellinen asia. 

Juhliin on kutsuttu myös arjen sankareita ja henkilöitä, jotka eivät virkansa puolesta saisi kutsua.

Haukio kertoo häneen tekevän vaikutuksen, kun "vapaaehtoistyötä tehdään yhteisen hyvän puolesta, eikä aina kysellä kiitosten ja tunnustusten perään".  

– Useimmille heistä on yhteistä, että eivät itsestään kovin paljon numeroa tee, Niinistö lisää. 

Presidenttiparin sydäntä lähellä ovat myös lapset ja nuoret. Tämä näkyy kutsutuissa juhlavieraissa.  

– Olen joskus kiinnittänyt huomiota siihen, että lasten harrastukset alkavat maksaa aivan mahdottomia. Sitä varten olen toiminut aika aktiivisesti, jotta voitaisiin helpottaa heidän olemistaan tässä suhteessa.

Niinistön mukaan tänä päivänä kukin joutuu ajattelemaan, kuinka tärkeitä lapset ja nuoret ovat tulevaisuuden kannalta.

– En koskaan unohtaisi sitä, että me jokainen olemme tietyllä tavalla kasvattaja. Lyhytkin kosketuskohta nuoreen voi vaikuttaa häneen hyvin syvästi.

Niinistö kommentoi korkeaa kannatustaan

Niinistö on ollut kannatusmittauksissa erittäin suosittu presidentti. MTV Uutisten tuoreessa kyselyssä Niinistö nimettiin historian parhaimmaksi presidentiksi. 

Miltä tuntuu valtionmiehestä, etenkin itsenäisyyspäivänä, olla onnistunut työssään?

– Jos sitten on onnistunut, Niinistö vitsailee saaden Haukion naurahtamaan.

Niinistö kertoo tuen kannustavan, mutta kokevan sen myös velvoittavana.

– Jos luotetaan, niin pitää olla luottamuksen arvoinen. 

Mutta mitkä ovat tulevaisuuden suunnitelmat, kun presidenttikausi on ohi?

– Joo, minulla on hyvä suunnitelma. Joka aamu, kun herään, suunnittelen, että mitäs kivaa tänään.

– Samoilla linjoilla, Haukio toteaa.  

Lue myös:

    Uusimmat