Postilakko jatkuu postilaisten mielenosoituksella Helsingissä

Osa kirjeistä saattaa päästä perille vasta ensi vuonna – Postin johto ja työntekijät kertovat viimeisimmät lakkotunnelmat 9:09
Osa kirjeistä saattaa päästä perille vasta ensi vuonna – Postin johto ja työntekijät kertovat viimeisimmät lakkotunnelmat.

Postilakon toisena päivänä Posti- ja logistiikka-alan unionin (PAU) aktiivit järjestävät Helsingissä mielenosoituksen liittyen Paltan kanssa käytäviin työehtosopimusneuvotteluihin.

Mielenosoittajat kokoontuvat Helsingin Ilmalassa tänään puoli yhden aikaan iltapäivällä. Sen jälkeen he siirtyvät yhdeltä kohti Postin pääkonttoria.

PAUn ja Paltan edustajat tapaavat toisensa seuraavan kerran valtakunnansovittelijan johdolla keskiviikkona. Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala on arvioinut neuvottelutilannetta vaikeaksi.

–  Osapuolten väliset näkemyserot ovat niin suuret, ettei työriitaa pystytty ratkaisemaan, hän totesi tiedotteessa viime viikon lopulla.

Kuljetusala ja JHL pohtivat uusia tukilakkoja

PAU ei ole hyväksynyt Postin päätöstä vaihtaa noin 700 pakettilajittelijaa toisen työehtosopimuksen piiriin marraskuun alusta alkaen.

PAU ilmoitti ensimmäisestä, kahden viikon mittaisesta lakosta lokakuussa. Lakko koskee alkuun postinjakelua, käsittelyä ja kuljetusta. Lakossa on alkuvaiheessa noin 9  000 työntekijää.

Sunnuntaina liitto kertoi uusista työtaistelutoimista, jotka venyttäisivät postilakon 8. joulukuuta asti. Kahden viikon päästä työtaistelutoimet laajenisivat myös toimihenkilö- ja myymälätehtäviin.

"Jos se on edelleen umpikujassa, tukitoimia tarvitaan"

Useat kuljetusalan liitot tekevät kuluvan viikon aikana päätöksiä mahdollisista tukitoimista. Päätökset nojaavat siihen, miltä PAUn ja Paltan neuvottelutilanne näyttää keskiviikon sovittelun jälkeen. Kukin liitto päättää itse tukitoimien laajuudesta.

–  Jos se on edelleen täydessä umpikujassa, se tarkoittaa sitä, että tarvitaan tukitoimia, joilla on laaja vaikuttavuus, Rautatiealan Unionin (RAU) puheenjohtaja Tero Palomäki sanoi maanantaina STT:lle.

Alustavasti RAUssa on keskusteltu tavaraliikenteeseen ja sitä kautta vientiteollisuuteen vaikuttavista toimista. Henkilöliikenteeseen mahdolliset toimet eivät tämänhetkisen tiedon mukaan välttämättä kohdistu.

Myös Julkisten ja hyvinvointialojen liitto (JHL) on kertonut tukevansa PAUn lakkoa. Postinjakelun, -käsittelyn ja -kuljetuksen töitä tekevät JHL:n jäsenet jäivät kahdeksi viikoksi lakkoon maanantaina. Liitto valmistelee muita tukitoimia ja aikoo kertoa niistä tällä viikolla.

Posti tiedottaa vaikutuksista kahdesti päivässä

Maanantaina alkanut PAUn lakko vaikuttaa erityisesti kirjeiden ja aikakauslehtien kulkuun. Printtipostin viiveet voivat olla useita viikkoja. Osa kirjeistä ja lehdistä saattaa tulla perille vasta tammikuussa.

Kotimaan paketeista osa kulkee normaalisti. Osassa kotimaan paketeista sekä EU-alueen paketeissa on odotettavissa muutamien päivien viiveitä.

Sen sijaan Ilmailualan Unionin (IAU) tukilakko vaikuttaa postin käsittelyyn lentoasemilla niin, että Euroopan ulkopuolelta tulevat tai sinne lähtevät lähetykset toimitetaan vasta lakon jälkeen.

Posti tiedottaa lakon vaikutuksista verkkosivuillaan, jossa se tarvittaessa päivittää tietoja vaikutuksista kahdesti vuorokaudessa. 

Lue myös:

    Uusimmat