Poliisi tutkii: Järvenpään harjoitusjäähallin katolla tulipalo, sai alkunsa palavaa nestettä sisältäneestä muovipullosta – "Tilanne oli erittäin uhkaava"

Järvenpään harjoitusjäähallin katolla syttyi yöllä tulipalo.

Keski-Uudenmaan pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta tulipalosta Seutulantielle hieman ennen puolta neljää.

Pelastuslaitos ja poliisi tiedottivat, että poliisipartio oli havainnut jäähallin katolla liekkejä ja mustaa savua ja hälyttänyt pelastuslaitoksen.

Lisäksi jäähallin pihalla ollut metallinen roskalaatikko oli tulessa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Poliisi oli kuitenkin kiivennyt pelastustikkaita pitkin katolle sammuttamaan paloa ennen pelastuslaitoksen tuloa.

– Palo oli saanut alkunsa katolla olevasta muovipullosta, joka sisälsi palavaa nestettä, pelastuslaitos kertoo tiedotteessa.

– Tilanne oli erittäin uhkaava. Mikäli poliisin partion miehet eivät olisi havainneet paloa sen alkuvaiheessa ja eivät olisi sammuttaneet sitä, palo olisi päässyt nopeasti leviämään laajalle alueelle. Tällöin olisi jäähallin katto vaurioitunut pahoin ja todennäköisesti halli olisi jouduttu korjauksen ajaksi sulkemaan.

Paikalle saapunut pelastuslaitos varmisti noin neliömetrin suuruisen paloalueen ja tarkisti rakenteet.

Kohteeseen lähetettiin yhdeksän pelastusyksikköä ja kaksi ambulanssia.

Poliisi tutkii tapausta.

Juttua täydennetty kello 7.32.

Lue myös:

    Uusimmat