Poliisi epäilee yhtä ihmistä ex-kansanedustaja Tom Packalénin kesäkuisesta pahoinpitelystä

Esitutkinta on yhä kesken, eikä poliisi ota kantaa teon motiiviin. Packalén arvioi teon liittyvän siihen, että hän on poliisi.

Poliisi epäilee yhtä ihmistä törkeästä pahoinpitelystä tapauksessa, jossa perussuomalaisten entinen kansanedustaja Tom Packalén pahoinpideltiin kesäkuun alussa helsinkiläisessä ravintolassa.

Asiasta STT:lle kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Matti Latvala Itä-Uudenmaan poliisista.

– Asiassa on suoritettu kuulusteluja mutta esitutkinta on edelleen kesken ja tässä vaiheessa en kommentoi epäillyn taustaa, motiivia tai muita esitutkintaan liittyviä seikkoja, Latvala kertoi STT:lle sähköpostitse.

Törkeästä pahoinpitelystä on rikoslain mukaan tuomittava vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

Asiaa tutkii Helsingin poliisin sijaan Itä-Uudenmaan poliisi, sillä Packalén työskentelee Helsingin poliisissa.

Tikkejä vaatinut haava päähän

Packalén kertoi joutuneensa pahoinpitelyn kohteeksi kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Helsingissä ravintola Teatterissa. Packalénin mukaan hän oli viettämässä iltaa ravintolan vip-tiloissa, kun yksi tai useampi ihminen löi häntä.

– Minulla meni taju saman tien. Silminnäkijöiden mukaan minua oli vielä potkittu, kun olin maassa, Packalén sanoi pahoinpitelyn jälkeisenä päivänä STT:lle.

Poliisit tulivat Packalénin mukaan paikalle, ja hänet kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan.

– Minulla on noin viiden sentin haava päässä ja tikkejä. Leukaan ja silmäkulmaan tuli myös osumaa, Packalén sanoi.

"Vitun kyttä"

Kesäkuun alussa Packalén kertoi, että uskoo tietävänsä häntä lyöneen ihmisen, mutta ei kuitenkaan tajun menettämisen takia ole aivan varma, kuka häntä löi.

– Jonkin aikaa sitten Helsingin yöelämässä oli vastaavanlainen tilanne, jossa tämä luultavasti sama kyseinen henkilö sanoi minulle, että vitun kyttä ja löi.

Packalén ei kertomansa mukaan tunne kyseistä ihmistä eikä tiedä, mistä mahdollinen vihamielisyys johtuu. Packalén kertoi uskovansa tapauksen liittyvän siihen, että hän työskentelee poliisina eikä niinkään hänen poliittiseen uraansa.

Packalén toimi perussuomalaisten kansanedustajana vuodesta 2011 alkaen, mutta putosi eduskunnasta viime eduskuntavaaleissa.

Lue myös:

    Uusimmat