Yrtit kasvavat puutarhassa ja parvekkeilla vielä rehevinä, mutta ensimmäisten yöpakkasten jälkeen monet kuolevat. Yrttien satokautta voi jatkaa sisällä.
Arimmat yrtit kannattaa pelastaa nyt. Taimen voi istuttaa ruukkuun ja tuoda sisälle valoisalle ikkunalle.
− Ruukutuksen yhteydessä kasveja kannattaa leikata. Ylipitkät varret siistitään ja niiden lehtisato kuivataan talven varalle. Leikkaus vähentää kasvien haihdutusta ja parantaa siten kasvuunlähtöä sisällä, kertoo Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula.
Basilika kaikkein arin
Kaikkein herkimpiä yrttejä kylmälle ovat basilikat. Niiden lehdissä alkaa näkyä kylmettymisen aiheuttamia tummia laikkuja jo ennen pakkasia.
Mintut ja timjami sekä muutamat muut lajit jatkavat kasvuaan vielä pienen pakkasen jälkeenkin.
− Useimmat yrtit viihtyvät, kun kasvualusta on tasaisen kostea. Siksi yrtit kannattaa istuttaa altakasteluruukkuihin. Näin ei tarvitse huolehtia päivittäin kastelusta, opastaa Kerttula.
Yrtit tarvitsevat valoisan kasvupaikan. Vuoden pimeimpään aikaan, marras-tammikuussa, yrteille kuten muillekin sisäkasveille on hyvä antaa lisävaloa kasvilampuilla.
Lähde: Biolan
Uusimmat
-
11:33
Kalle Rovanperä vastasi kritiikkiin – selvitti arvostelua saanutta tekoaan Sardinian MM-rallissa: "Voisi aiheuttaa vaaratilanteen"
-
11:27
Milloin sää viimein lämpenee? Meteorologi: "Tämä viikko on kaikista kamalimman näköinen"
-
11:22
Syytöntä sivullista ammuttiin silmien väliin Kokkolassa keskellä kirkasta päivää – kahta syytetään murhasta
-
11:22
Suurin osa patovallia näyttää huuhtoutuneen pois – MTV seuraa sotaa
-
11:02
Love Island -villalle saapui heti miesvahvistusta! Vili, 21, kertoo, miten aikoo hurmata itseään kiinnostavan tyypin
-
11:01
Stora Enson muutosneuvottelut päätökseen: 50 irtisanotaan Anjalankoskella
-
11:01
"Wow, wow, wow!" – Silminnäkijä kuvasi, kuinka tulvavesi virtaa maantasolla Ukrainassa
-
10:58
Työnantaja siirsi kohun keskelle joutuneen demarivaikuttaja Tage Lindbergin syrjään päivittäisestä työstä
-
10:55
Porin oudon lapsikaappauksen taustat ovat selvinneet poliisille – "Kyllä meillä ihan hyvä käsitys on"
-
10:45
Ukrainalaisyllättäjä aikoi lopettaa uransa Venäjän hyökättyä – takoo nyt huimaa tulosta maalleen: "Paras tapa auttaa"
-
10:41
Ukrainan sisäministeriön neuvonantaja: Kahovkan padon tuho voi vaarantaa Zaporizhzhjan ydinvoimalan
-
10:35
Ostitko tämän pakastetuotteen Prismasta? Ei kannata syödä – erä vedetään myynnistä
-
10:33
Säteilyturvakeskus vakuuttaa: "Zaporizhzhjan reaktorit ovat turvallisessa tilassa" – huojentava viesti myös suomalaisille
-
10:23
Ukrainan presidentti jakoi paljonpuhuvan drone-videon: Näin vesi virtaa valtoimenaan tuhotun padon lävitse
-
10:16
Otkesin tutkinta paljasti vaarallisen totuuden Espoossa romahtaneen kävelysillan kestävyydestä
-
10:15
MTV oikeudessa: Helsinkiläismies jäi ilman aamiaista koronapassin puuttumisen takia – haastoi sekä kahvilan että Suomen valtion oikeuteen
-
10:10
Iskikö Leonardo DiCaprio, 48, jälleen silmänsä parikymppiseen malliin? Kaksikko kuvattiin yhdessä ökyjahdilla
-
09:55
Kokit muistuttavat: Älä koskaan tee näitä ruokia markettijauhelihasta
-
09:27
Puolustusvoimain ex-komentaja Kahovkan padon tuhoutumisesta: "Isoimpia yksittäisiä tapahtumia sodan aikana"
-
09:16
Maija Vilkkumaa valmistui yliopistosta 31 vuoden jälkeen
-
Lataa lisää