Suomi 1998. Käsikirjoitus ja ohjaus: Perttu Leppä. Tuotanto: Johannes Lassila. Kuvaus: Jyrki Arnikari. Leikkaus: Kimmo Taavila. Musiikki: Pauli Hanhiniemi ja Toni Wirtanen. Pääosissa: Unto Helo, Hanna-Mari Karhinen, Mikko Hakola, Konsta Hiekkanen, Timo Lavikainen, Olli Sorjonen. Kesto: 100 min.
Viime vuosikymmen rokkareineen, punkkareineen ja glammareineen palaa kaihoisasti mieleen Perttu Lepän (Tyttöjä ja jäätelöä) railakkaassa nuorisokomediassa, jossa joensuulainen bändi Kalle Päätalo pyrkii kellarista kuuluisuuteen. Suomi-rockin syntyvuoteen 1980 sijoittuva elokuva on. lämpöä ja huumoria pursuileva kuvaus poikien välisestä ystävyydestä, musiikista, rakkaudesta ja kasvamisen kinkkisyydestä.
Patu (Unto Helo) haluaa sanoittaa biisejä ja olla muutenkin mukana rockmeiningeissä, mutta muutto Helsingistä Joensuun kaltaiseen käpykylään uhkaa tyssätä haaveet menestyksestä. Onneksi uusi tuttavuus, paikallisen kellaripumpun keulahahmo Lajunen (Mikko Hakola), näyttää että keppiä osataan revittää ja bassoa painaltaa täälläkin, kunnon lyyrikko vain puuttuu. Sanoittaja-manageriksi ryhtyvä Patu alkaa esittää kaiken kokenutta rokkijätkää ja Lepakon valtaajaa, jonka tavoitteena ei ole enempää eikä vähempää kuin järjestää pojille keikka rockin ehdottomaan mekkaan, Tavastialle. Heräävän ihastuksen kohteena on kitaristin simpsakka sisko Noora (Hanna-Mari Karhinen), joka otetaan mukaan autonkuljettajaksi. Harmillista kyllä tyttö seurustelee hardcore-punkbändi The Vittupäät-laulusolistin kanssa.
Reippaan hauskuutuksen ja hikeä tihkuvien musiikkinumeroiden (tekijänä mm. Pauli Hanhiniemi) lomaan mahtuu vakavampiakin teemoja erilaisten kasvukipujen muodossa. Aitous ja todellisen itsen löytäminen ratkaisevat niin kaveruudessa kuin rakkaudessakin, tosiystävyys ja lojaalius joutuvat testiin, kun maine ja mammona alkavat kutsua.
Nokkelalla huulenheitolla ladatut keikkamatkat, bänditreenit ja kotibileet tutustuttavat katsojan toinen toistaan mainiompiin henkilöihin. Uuden sukupolven amatöörit, etunenässä Unto Helo ja Mikko Hakola, tarjoavat riemukkaan yllätyksen raikkaudellaan: heissä on kotimaisille nuorille näyttelijöille harvinaista irtonaisuutta ja improvisointikykyä, jäykästä patsastelusta ei ole tietoakaan. Konsta Hiekkanen on kitaristi Jimi, McCoysta ja Monroesta johdettu hurmaava glam-hahmo, joka on ihan pihalla minne meneekin. Timo Lavikainen rapajuopon elkeitä opettelevana rumpali Kukkosena ja Apulannan solistina tunnettu Toni Wirtanen Vittupää-punkkarina tekevät myös kutkuttavat roolit.
Aiemmin lyhytelokuvilla ansioitunut Perttu Leppä osoittaa hienosti kykynsä pitempiinkin: hänen ohjauksessaan on vastustamatonta imua sekä mehevien yksityiskohtien tajua. Kaikki ihmiset, tunnelmat ja miljööt voi maistaa ja haistaa, 80-luvun Joensuun yöelämä rituaalinomaisine pilluralleineen ja kossukekkalointeineen näyttäytyy uskottavana ja surkuhupaisuudessaan sympaattisena: vapaudenkaipuisten nuorten kapina on vielä kovin viatonta, automaattiaseen sijaan tartutaan sähkökitaraan ja katu-uskottavuutta antavat piikinjäljet tehdään hakaneuneulalla. Kodikasta komediaa kehkeytyy myös yllättävästä takapakista, jonka bändi kohtaa ensimmäisellä keikallaan: syynä on täydellinen suomalainen kaksiosainen nimi Kalle Päätalo.
Teksti: Tuuve Aro