Pitäisikö myös alaikäinen voida tuomita elinkautiseen? Nyt murhasta voi seurata vain 4 vuoden vankeus – näin suuri on ero

Nuorten tekemien henkirikosten rangaistuksissa on iso ero, joka perustuu pelkästään ikään. Alle 18-vuotiasta ei voi tuomita elinkautiseen, mikä johtaa samasta rikoksesta huomattavasti lyhyempään vankila-aikaan kuin täysi-ikäisellä. Rikosoikeuden professori pohtiikin MTV Uutisten haastattelussa, olisiko nuorten rangaistuksia syytä koventaa.

Tämä vuosi on ollut erityisen synkkä alaikäisten tekemien rikosten osalta. Alle 18-vuotiaiden tekemissä epäillyissä henkirikoksissa on nähty karu piikki.

Edellisin henkirikos, josta epäillään kolmea 16-vuotiasta poikaa, tapahtui Helsingin Koskelassa joulukuun alussa. Kolmea 16-vuotiasta epäillään samanikäisen uhrin murhasta.

Lokakuun lopussa Helsingin Vallilassa puukotettiin hengiltä nuori mies, ja teosta epäillään 14-16-vuotiaita poikia.

Ei elinkautista alaikäiselle

Näissä tapauksissa alaikäisiä epäillään murhasta ja taposta, mutta jos heidät todetaan syyllisiksi, heitä ei tuomita samalla tavalla kuin täysi-ikäinen rikoksentekijä.

Alaikäiset voidaan tuomita taposta vain 3/4 maksimirangaistuksesta. Alaikäisenä tehdystä murhasta tuomitaan 2-12 vuotta vankeutta. Alle 18-vuotiasta ei voida tuomita elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

Nuoret rikoksentekijät myös useimmiten suorittavat tuomiostaan vain kolmanneksen.

– Ensikertalaisena murhasta tuomittu alaikäinen vapautuu siis neljä vuotta istuttuaan, jos hän on saanut 12 vuoden tuomion, rikosoikeuden professori Matti Tolvanen sanoo.

Sen sijaan jos murhasta tuomittu on ehtinyt täyttää 18 vuotta, hän saa elinkautisen ja hän voi vapautua vankilasta aikaisintaan 10 vuoden jälkeen. Jos tuomitulla on ikää jo 21 vuotta, hän voi päästä vankilasta aikaisintaan 12 vuoden jälkeen.

Iso ero rangaistuksessa pelkästään iän perusteella

Rikosoikeuden professori pohtiikin mahdollisuutta, että myös alaikäinen voitaisiin tuomita elinkautiseen vankeusrangaistukseen murhasta.

– Pitäisi harkita, onko näin kategorinen sääntely järkevää. Ajattelen esimerkiksi tilannetta, jossa on kaksi tekijää. Toinen on viikkoa vaille 18 vuotta ja toinen viikkoa yli. Molemmat tuomitaan murhasta.

– Täysi-ikäinen istuu vähintään 10 vuotta vankilassa, kun toinen on vankilassa täsmälleen samasta teosta neljässä vuodessa. Siinä tulee kuuden vuoden ero nettorangaistukseen pelkästään iän perusteella, Tolvanen havainnollistaa.

Professorin mukaan rikoslaki pitäisi säätää joustavammaksi siten, että tietyissä tilanteissa, kuten edellä mainitussa kuvitteellisessa henkirikosjutussa, alaikäinenkin voitaisiin tuomita elinkautiseen.

Toivoo olevan ohimenevä ilmiö

Tolvanen pitää viime aikaista ilmiötä nuorten erityisen vakavista väkivaltarikoksista todella huolestuttavana. Hän toivoo sen kuitenkin menevän ohi.

– Jos tällaisia tapauksia tulee jatkossakin, varmasti joudutaan punnitsemaan, onko lainmuutokselle tarvetta.

Tolvanen vertaa tilannetta myös siihen, että alentuneesti syyntakeinen henkilö voidaan tuomita elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Sen vuoksi hänen mukaansa olisi syytä harkita myös mahdollisuutta tuomita 15-18-vuotiaat samalla tavalla.

– Tietenkin nuoren kohdalla elinkautiseen pitäisi olla painavat syyt.

"Murhasta on rangaistava"

Vankeusrangaistus ei rikosoikeuden professorinkaan mielestä ole paras mahdollinen rangaistus nuorille, mutta toistaiseksi parempaa ei ole.

– Vankila on toki erittäin huono paikka nuorelle, mutta tällä hetkellä muuta vaihtoehtoa ei ole. Jos henkilö syyllistyy murhaan, ei häntä voi jättää rankaisemattakaan.

Lue myös:

    Uusimmat