Tutkinnanjohtaja MTV:lle: 16-vuotiaat murhaepäillyt kohdistivat uhriin kymmeniä minuutteja kestänyttä väkivaltaa – "Ovat erittäin katuvaisia"

Kolmea 16-vuotiasta poikaa epäillään samanikäisen pojan murhasta Helsingissä – MTV vieraili tapahtumapaikalla 1:57
MTV Uutiset kävi murhan tapahtumapaikalla.

Poliisin mukaan 16-vuotiaan pojan murhasta epäillyt kolme 16-vuotiasta poikaa olivat kohdistaneet uhriin vakavaa ja pitkäkestoista väkivaltaa.

– Puhutaan kymmenistä minuuteista, tutkinnanjohtaja Marko Forss kertoo MTV:lle.

Epäilty murha tapahtui perjantaina 4.12. Koskelan sairaalan lähistöllä ja uhri virui paikalla yli viikonlopun. Hänet löydettiin vasta maanantaina 7.12. Teolle ei ole toistaiseksi ilmennyt mitään motiivia.

Poliisin tietojen mukaan teon taustalta ei ainakaan toistaiseksi ole löytynyt mitään vanhaa kaunaa eikä myöskään mitään parisuhdedraamaa.

– Kysymysmerkkinä tässä ollaan kaikki. Tässä on paljon asioita, joita ei ymmärrä, Forss sanoo.

Murhasta epäillyt pojat ovat olleet Forssin mukaan alustavissa kuulusteluissa yhteistyökykyisiä. He ovat myöntäneet osallistuneensa kaverinsa pahoinpitelyyn.

– Kaikki epäillyt ovat olleet erittäin katuvaisia.

Epäillyt ja uhri olivat poliisin tietojen mukaan olleet viettämässä perjantaina yhden epäillyn syntymäpäiväjuhlia. Kaikki olivat nauttineet enemmän tai vähemmän alkoholia. Huumeista tai muista päihteistä poliisilla ei ole tietoa.

Rikoksesta epäillyt kolme 16-vuotiasta eivät ole poliisin vanhoja tuttuja.

– Opiskelevia nuoria ovat kaikki, Forss kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat