Kihniön pikkulapsen taposta epäilty aviopari kuuluu pienehköön Karhun kansa -nimiseen uskonnolliseen yhteisöön. Tämä käy ilmi sosiaalisen median palveluiden lisäksi myös yhteisön virallisista tiedoista.
Mies on viranomaisten tietojen mukaan nimetty viime vuoden kesäkuussa yhdyskunnan hallituksen puheenjohtajaksi. Hänen ja toisen vangitun kotiosoite on merkitty myös yhteisön osoitteeksi.
Pariskunnan epäillään tappaneen oman lapsensa. Poliisin mukaan kuun alussa vangitut mies ja nainen eivät ole halunneet puhua kuulusteluissa tapahtuneesta. MTV:n tietojen mukaan pariskunnalla on ollut ainakin kaksi yhteistä lasta, joista toinen on alle vuoden ikäinen.
Taposta epäilty vuonna 1967 syntynyt mies ja 1995 syntynyt nainen asuvat yhdessä maaseutumaisella alueella Kihniössä.
Lue myös: Kihniön henkirikoksen uhri oli vauva – vangittua pariskuntaa epäillään oman lapsensa taposta
Karhun kansa on suomenuskoa
Karhun kansan sivuilla kerrotaan, että yhdyskunnan hengellinen pohja on suomenuskossa, joka määritellään suomalaiseen uskomusperinteeseen pohjautuvaksi hengellisyydeksi. Uskonnollisen yhdyskunnan nimi viittaa karhuun suomalaisen mytologian pyhänä eläimenä. Toiminta ja usko perustuu vanhoihin, kalevalamitassa esitettyihin myyttirunoihin.
– Katsomme osaltamme jatkavamme suomalaisheimojen uskonnollista perinnettä nykymaailmassa, sivuilla kuvaillaan.
Yhdyskunnan sivuilla kerrotaan sen kunnioittavan ja toteuttavan vanhoja itämerensuomalaisia tapoja ja perinteitä. Uskonnot Suomessa -hankkeen mukaan yhdyskunnalla oli vuonna 2018 yhteensä 60 jäsentä.
