Pientaloa rakentamassa? Tämä virhe saa homeen kukkimaan!
Suomalaisissa pientaloissa esiintyvät kosteusvauriot syntyvät usein joko talon suunnittelun tai rakentamisen aikana tehdyistä virheistä.
Suomalaisia pientaloja piinaavat kosteus- ja homevauriot aiheuttavat asujille ylimääräistä vaivaa ja kustannuksia. Vaurioita voi kuitenkin ehkäistä tehokkaasti muutamalla rakentamisen aikaisella perusasialla.
Suunnitteluvaihe osataan Suomessa melko hyvin, useimmat vauriot syntyvätkin yleensä rakentamisen aikana, kertoo Aeroc Jämerän hallituksen puheenjohtaja ja osakas Eero Kalliokoski.
Kalliokosken mukaan seinä- ja yläpohjarakenteissa kosteusvaurioille ja homeelle alttiita paikkoja ovat usein eri materiaalien rajapinnat.
– Kun materiaalin ominaisuudet ja lämpötila muuttuvat, syntyy kastepiste eli kohta, jossa rakenteen läpi kulkeva vesihöyry tiivistyy vedeksi. Kosteusvaurioiden estämiseksi täytyy asentaa huolellisesti tiivistetyt kosteussulut.
Älä anna kastua
Rakennusvaiheessa täytyy huolehtia riittävästä tuuletuksesta ja varoa, etteivät rakennusmateriaalit kastu, esimerkiksi riittämättömän suojauksen takia.
– Kastuneiden lämmöneristeiden kuivattaminen on yleensä erittäin hankalaa, ja ne joudutaan usein purkamaan, jotta ne kuivuvat riittävästi. Rakentamisen aikana voi syntyä myös selviä rakennusvirheitä, vaikka oltaisiin kuinka huolellisia, Kalliokoski muistuttaa.
Lisäksi kuhunkin kohteeseen tulee valita siihen soveltuvat rakennusmateriaalit.
– Esimerkiksi puu on ongelmallinen märkätiloissa, koska se on orgaaninen aine. Kun puuhun syntyy hometta, puurakenne täytyy purkaa ja vaihtaa. Kiven pintaan syntynyt home taas voidaan poistaa puhdistamalla, eikä vaihtoa välttämättä tarvita, Eero Kalliokoski neuvoo.
Lähde: Jämerä
Uusimmat
-
05:13
Pohjoisessa alkaa pitkien öiden aika – tänään on syyspäiväntasaus
-
23:32
Kultaharkkoja, puolen miljoonan verran käteistä ja luksusavoauto – kotiratsia paljasti senaattorin korruptiokätkön Yhdysvalloissa
-
23:10
Tuska kasvaa Raumalla – Lukko-käskijä suorana: "On vähän koeteltu"
-
22:00
Tällainen olisi ollut Kiti Kokkosen seuraava Putous-hahmo – inspiraationa tuttu julkkis
-
21:55
Kanadan Trudeau julkisti yli 450 miljoonan euron tukipaketin Ukrainalle – "Olette historian oikealla puolella"
-
21:39
Salwan Momika suunnitteli jälleen Koraanin polttoa Ruotsissa – poliisi kielsi turvallisuussyihin vedoten
-
21:34
Ulosajetun Lukko-tähden kielenkäytöstä uutta tietoa
-
21:29
SM-liiga-ottelussa poikkeuksellinen kohu – nyt puhuu huutelun kohteeksi joutunut pelaaja: "Kannattaa miettiä, mitä sanoo"
-
21:20
"Aivan käsittämätöntä!" – Mestiksessä taottiin ällistyttävät lukemat jo ensiminuuteilla
-
21:11
Jokerit viritti uljaan kirin – yleisö huusi viime minuuttien alivoimamaalille
-
21:02
Laskuvarjohyppääjä laskeutui vauhdilla yksisarvisen päälle – riskialtis suoritus videolle
-
20:56
Helmareilta hämmästyttävä murskanäytös
-
20:53
Räjähdys golfpallotehtaalla – yli 80 loukkaantunut Taiwanissa
-
20:47
Mikä maltti! Kokenut hyökkääjä iski SM-liigassa 13 vuoden tauon jälkeen – Ilveksen Pelicans-piina jatkuu
-
20:47
Ainakin yksi kuoli ja 15 haavoittui Venäjän ohjusiskussa – MTV seuraa sotaa
-
20:45
Pekka Toveri: Venäjän on pakko kysyä, "onko Krim tärkeämpi kuin Moskova?"
-
20:24
Veikkausliigan suursensaatio lähellä häkellyttävää temppua
-
20:24
Kuningas Charlesin mielenosoitusten vuoksi lykkääntynyt valtionvierailu toteutui – näitä teemoja hän peräänkuulutti Ranskassa
-
20:15
Näin luodaan tunnelmaa – huima näky Jokerien fanipäädystä
-
20:11
Pelkkä myytti! Vastakohdat eivät rakkaudessa viehätäkään, kertoo tutkimus
-
Lataa lisää