"Perheväkivalta tajuttua laajempi ongelma"

Amnestyn, Ensi- ja turvakotien liiton sekä Väestöliiton mukaan perheväkivallan uhreille tarkoitetut palvelut ovat kunnissa huonosti hoidettuja.

Väestöliiton Kotirauhaa-viestintäkampanjan koordinaattorin Suvi Arapkirlin mukaan tilanne on huono myös valtakunnallisesti. Arapkirli harmittelee, ettei maassamme ole vielä tajuttu miten laaja ja syvä ongelma perheväkivalta on. Parannettavaa löytyy monelta saralta.

- Suomessa ei vielä ole 24h auki olevaa neuvovaa puhelinta johon perheväkivallan uhri voisi mihin vuorokaudenaikaan tahansa kysyä neuvoa ja purkaa ahdistusta ja neuvotella mitä pitäisi tässä tilanteessa tehdä. Suomessa ei myöskään ole riittävästi turvakotipaikkoja. Alueelliset erot ovat ensinnäkin suuret ja ihan määrällisesti turvakotipaikkoja ei ole minimisuositusten verran eli puhutaan noin 600 paikan puutteesta Suomessa.

Kuntatasolla Arapkirlin mukaan olisi erityisen tärkeää järjestää jokaiseen kuntaan yksi yhteyshenkilö, joka koordinoisi kaikkia perheväkivaltaan liittyviä palveluita.

Vuosina 2004 - 2007 sosiaali- ja terveysministeriön projektilla kannustettiinkin kaikkia Suomen kuntia järjestämään kuntaan lähisuhdeväkivallan yhteyshenkilö.

Äskettäin Amnestyn tekemässä tutkimuksessa kuitenkin selvisi, että tällaista tukihenkilöä ei vieläkään kovin monesta kunnasta löydy. Tutkimuksessaan Amnestyn Suomen osaston otti yhteyttä 19 erikokoiseen kuntaan, joista vain viidestä löytyi perheväkivalta-asioita hoitava tukihenkilö.

Arapkirli kritisoikin kuntien päätöksentekoa perheväkivaltaan liittyvissä asioissa.

- Kunnissa näiden palveluiden järjestäminen pitäisi lähteä poliittisesti päätetystä toimintaohjelmasta, jossa selvitetään mitä on jo tehty, mitä vielä tarvitsee tehdä ja miten se järjestetään kunnassa.

Arapkirli muistuttaa kuntien päättäjiä , että perheväkivallan uhreille tarkoitettujen palveluja parantamalla syntyisi myös taloudellisia säästöjä.

- Perheväkivallan takia kuluu ihan selvää riihikuivaa rahaa niin sosiaali-, terveys- kuin oikeustoimeenkin. Väkivaltatilanteessa elävät oireilevat usein niin fyysisesti kuin henkisesti, mikä lisää muun muassa poissaoloja työpaikoilla tai kouluissa. Jos tällaisia väkivallan seurauksia päästäisiin estämään ajoissa, syntyisi sitä kautta selviä säästöjä.

Lue lisää:

Lue myös:

    Uusimmat