Kalle Rovanperän isku kuivui kasaan – Toyotalla taas tuttu ongelma: "Ei se ihan lankulla ole"
Kalle Rovanperän odotettiin tekevän Portugalin MM-rallin perjantaipäivänä tuhojaan seitsemänneltä lähtöpaikalta, mutta aamupäivän lenkki ei ollut suomalaiselle ollenkaan niin vahva kuin ennakkoon odotettiin. Toyotan vauhti varsinkin kovalla renkaalla jätti Rovanperän itsensäkin mielestä runsaasti toivomisen varaa.
Portugalissa saatiin viime viikonloppuna ja alkuviikosta runsaasti stateita, ja niiden jälkeisestä auringonpaisteesta huolimatta tien pinta ei perjantaina aamupäivällä ollut vielä niin kuiva kuin olisi voinut kuvitella. Irtosoraa ei juurikaan ollut, ja niinpä lähtöpaikan merkitys oli odotettua pienempi.
Toyotan Takamoto Katsuta johtaa kisaa viiden erikoiskokeen jälkeen ennen Hyundain Thierry Neuvillea ja Rovanperää. Erot ovat äärimmäisen pieniä, ja kärkikahdeksikko mahtuu vain 17,5 sekunnin sisään.
Rovanperä oli aamulenkin jälkeisessä renkaanvaihdossa hieman huolissaan Toyotan suorituskyvystä.
– Eihän meidän tiimistä oikein mikään auto – paitsi Taka – ole pystynyt ajamaan kovaa. Selkeästi puuttuu vauhtia. Ei oltu siinä vauhdissa, missä odotettiin ja missä pitäisi tuolta lähtöpaikalta olla. Ei se yksi kova rengas nyt niin paljon vaikuttanut. Kyytiä puuttuu, Rovanperä sanoi.
Toyota ajoi kisaan valmistavat testit Sardiniassa, ja Rovanperän mukaan tässä saattaa olla yksi selitys.
– Kyllähän auton pitäisi toimia kunnolla aina rallin alusta lähtien. Tänään ei ole päivähuoltoa, joten ei ole hirveästi tehtävää. Ei pysty oikein ajamaan sellaista hyvää flow’ta, mitä täällä pitäisi. Vähän samaa ongelmaa kuin ennenkin. Auto ei oikein kovalla pyörällä toimi. Pehmeä rengas on huonossa kunnossa, mutta silti se toimii paremmin. Se on ollut meille aika kauan ongelma, ja taas näyttäisi vähän vaivaavan. Siihen pitäisi keksiä jotain.
Kaiken keskellä on toisaalta kuitenkin syytä muistaa, että Rovanperä on tässä kohtaa vain 3,3 sekunnin päässä kärjestä. Aamu ei siis varsinaisesti ollut huono.
– Mutta ei se hyvinkään ole mennyt. Kyllä sen autossa tuntee, että jos koko ajan antaa kymmenyksiä siellä täällä, ihan normaaleissa mutkissa, kun ei pysty viemään autoa niin kuin itse haluaisi, niin eihän se silloin ihan lankulla ole.
– Iltapäivällä olosuhde muuttuu. Meidän harmiksi joudutaan laittamaan sitä kovaa rengasta lisää alle. Toivottavasti saataisiin auto toimimaan paremmin iltapäivällä.
Uusimmat
-
00:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:42
Jukka Jalonen raivosi Jesse Puljujärvelle – latasi kovaa palautetta vielä MM-areenan käytävillä: "Teki ison virheen"
-
00:28
Petteri Sihvoselta jyrkkä vaatimus Leijonien MM-painepelin jälkeen – suora viesti Jukka Jaloselle: "Pidän sitä ihan skandaalina"
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
Lataa lisää