Pepin kauppareissu uhmaikäisen lapsen kanssa oli päättyä ikävästi, kun hän sai kassajonossa kuulla ikävän kommentin. Apuun tuli kassalla työskentelevä Sanna.
Oikeastaan Peppiä ei olisi huvittanut käydä kaupassa. Aina vaihtoehtoja ei kuitenkaan ole.
– En mielelläni nyt korona-aikana käy lapsen kanssa kaupassa, mutta joskus tulee vain pakkotilanteita, Peppi, 23, muistelee.
Hän esiintyy pelkällä etunimellään lapsensa yksityisyyden vuoksi. Pepillä on hieman yli vuoden ikäinen lapsi, jonka uhmaikä on jo alkanut nostaa päätään.
– Kaikki, joilla on uhmaikäisiä lapsia, varmasti ymmärtävät sen "minä haluan kaiken maailmassa" -jutun, mikä lapsilla on, Peppi kuvailee.
"Saavuttuamme kassalle huomasin edellä miehen, joka maksoi omia ostoksiaan..."
Kauppapäivänä oli huono sää. Peppi työnsi vaunuja kohti Turun Kupittaan Citymarkettia jo valmiiksi ärtyneenä.
– Saavuttuamme kassalle huomasin edellä miehen, joka maksoi omia ostoksiaan. Hän vilkaisi jo meitä päin, kun lapseni alkoi itkeä. Asettelin hihnalle tavaroita, Peppi muistaa.
Siirtyessään maksamaan Peppi huomasi epäonnen iskeneen: hänen lompakkonsa olikin unohtunut kotiin. Kassalla istunut myyjä onneksi keksi ehdottaa maksamista Mobilepaylla.
– Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta, joten tässä kohtaa olin jo itse todella herkillä ja paniikissa, koska aiheutin "ylimääräistä" kassahenkilölle, Peppi kuvailee.
"Kyynelet alkoivat valua poskillani, ja kassaneiti huomasi kyllä tämän"
Kämmenet hikoillen Peppi yritti saada puhelinmaksamisen toimimaan. Jonoa kerääntyi. Lapsi itki uhmaansa ja vaati päästä pois rattaista; mielessään Peppi yritti päättää, rauhoittaisiko lasta, vai yrittäisikö vain maksaa mahdollisimman nopeasti.
– Ilmeisesti tämä oli jonossa olleelle miehelle liikaa. Hän kääntyi katsomaan minua ja sanoi silmiin katsoen: "Pitäiskö tommoiset vammaiset pennut jättää kotiin, jos niitä ei osata hiljentää täällä", Peppi sanoo.
Tuntemattoman sanat sokeerasivat. Peppi tunsi jäätyvänsä.
– Tuijotin vain lasta ja puhelintani, koitin edelleen värkätä sitä maksua. Kyyneleet alkoivat valua poskillani, ja kassaneiti huomasi kyllä tämän. Hän kääntyi sitten katsomaan mieheen ja sanoi kuuluvalla äänellä: "kyllä meillä saa asioida, vaikka ääntä lähtisikin, se kuuluu elämään."
Lapsi sai dinosaurustarran
Kommentin Pepille sanonut mies pakkasi ostoksensa ja poistui. Kassamyyjä kääntyi Pepin puoleen rauhoittavasti jutellen: "katsotaan yhdessä rauhassa tätä, minäkin olen muutaman kerran unohtanut kortin kotiin…"Lopulta myyjä tuli juttelemaan Pepin lapselle hänen pakatessaan tavaroitaan.
– Kassa höpötteli niitä näitä, en edes tiedä, mitä, olin niin paniikissa. Kassahenkilö kysyi sitten, tykkääkö lapseni dinosauruksista. Hän ojensi taskustaan dinosaurustarran ja pyysi lasta olemaan kiltisti kotimatkan. Lopuksi hän toivotti minulle parempaa päivänjatkoa.
Lapsikin hämmentyi tuntemattoman jutustelusta niin, että rauhoittui. Koko kotimatkan hän puristi saamaansa tarraa hanskassaan. Pikkuinen ei tapahtunutta onneksi oikeastaan ymmärtänyt.
– Luojan kiitos hän on niin pieni vielä. Lapsi hämmentyi vasta, kun kassaneiti tuli höpöttelemään hänelle, Peppi sanoo.
Tuntemattoman jonottajan sanat kuitenkin jäivät pitkäksi aikaa kirveltämään hänen mieleensä.
– Minut on aina opetettu kunnioittamaan vanhempia henkilöitä, mutta mieleeni vain juolahtaa, miksei vanhempien tarvitse kunnioittaa muita?
"En ole ikinä saanut niin hyvää asiakaspalvelua"
Nyt Peppi haluaisikin kiittää sydämellistä kassapalvelijaa, jota kehuu hienoksi ihmiseksi.
– En voi sanoin edes tarpeeksi kiittää sitä, minkälaisen vaikutuksen teit minuun käytökselläsi sekä avullasi. Teet työtä sydämellä ja toivottavasti tapaamme uudelleen. Toivon sinulle kaikkea hyvää, Peppi kehuu.
Hän kiittelee sitä, että myyjä uskalsi ottaa kantaa tilanteeseen, jossa hän itse ei uskaltanut sanoa mitään.
– En ole ikinä saanut niin hyvää asiakaspalvelua ja kohtaamista kuin tältä henkilöltä. Hän teki paljon enemmän kuin olisi pitänyt. Kukaan ei vaadi, tai pyydä, kassoilta ihmisten kohtaamiseen taitoja tai lastenrauhoitteluapua. Hän meni ja teki tästä kokemuksesta erittäin hyvän.
"On paljon yksinhuoltajia, paljon tukiverkottomia ihmisiä"
Kommentin heittänyttä miestä Peppi kehottaisi pohtimaan asioita muiden kannalta ja näkökulmasta. Kaikilla ei ole mahdollisuutta jättää lapsia kotiin, vaikka kaupassa käyminen sujuisikin kenties jouhevammin ilman pieniä, innokkaita käsiä kurottelemassa tavaroita.
– On paljon yksinhuoltajia, paljon tukiverkottomia ihmisiä. Mieti, miltä sanasi olisivat tuntuneet, jos lapseni olisikin jollain tavalla vammainen. Myös sellaisia lapsia on. Eikä vammainen ole ikinä, ikinä haukkumasana kenestäkään, Peppi huomauttaa.
Uhmaikäkään ei ole ikuinen, hän muistuttaa. Lopulta Pepinkin lapsi lapsensa kasvaa ja varttuu.
– Sinä, aikuinen mies, sinun kasvunpaikkasi olisi ollut siinä tilanteessa – mutta valitsit muiden alentamisen. Minäkin sinua paljon nuorempana tiedän, että ketään ei koskaan haukuta, ja käytöstavat olisi tullut opetella jo nuorena. Missä olivat sinun käytöstapasi?
Kassa: "Jälkikäteen olisi harmittanut, jos en olisi puuttunut tilanteeseen"
Kassalla Peppiä palvellut Sanna, 24, on ollut töissä kaupan alalla jo kolmisen vuotta. Hän on saanut toiminnastaan valtavan paljon kiitosta.
– En kokenut itse tilannetta kummoiseksi. On arkipäivää, että asiakkailta jää lompakko kotiin ja he maksavat puhelimella, joten opastin asiakasta sen käytössä. Ja lapset ovat lapsia, ja äänet kuuluvat elämään, Sanna pohtii.
Hän kuitenkin huomasi ikävän tilanteen jonossa.
– Miehen sanat tuntuivat ikävältä ja ne kohdistuivat viattomaan lapseen. Äidin herkistyminen sai minut toimimaan tilanteessa. Kiusaaminen ei lopu, jos kukaan ei puutu siihen. Jälkikäteen olisi harmittanut, jos en olisi puuttunut tilanteeseen. Toivottavasti tämä saa meidät ajattelemaan, kuinka puhumme toisillemme.
Myös Pepin kiitokset ovat jo tavoittaneet Sannan. Hän myöntää olevansa saamastaan huomiosta kiitollinen.
– En osannut odottaa! Ja se, että tämä paisui näin isoksi jutuksi vielä, Sanna sanoo.