Juttusarjassa naiset vastaavat joka viikko kysymyksiin seksiin, ihmissuhteisiin ja muuhun elämään liittyen!
"Miksei nainen voi ekan kerran jälkeen sanoa suoraan, että 'peniksesi on liian pieni minulle'?
Todella hirveää niin sanotusti 'painaa ämpäriin' vuositolkulla, tehdä lapset ja sitten lopulta kumpikin jää ilman tyydyttävää seksielämää. Järkevää olisi puhua asioista heti, jottei kumpikaan turhaan tyydy siihen, mikä ei ole sopiva kumppani. Nainen haluaa isompaa, muttei minulla ole, ja minä haluan tiukempaa, muttei hänellä ole, mitä tehdä?" kysyy nimimerkki perheellinen micropenis.
Näin naiset vastasivat
"Olin 20 vuotta naimisissa melko pienikaluisen miehen kanssa. Vehje oli tosiaan sitä kokoluokkaa, että hädin tuskin tuntui, vaikka emme edes hankkineet lapsia, eli paikat eivät periaatteessa päässeet löystymään. Mutta rakastin miestäni ja sain orgasmin suuseksistä ja käsipelillä, joten minulle se ei ollut mikään ylitsepääsemätön ongelma.
Mies vaihtoi minut lopulta parikymppiseen tyttöön ja totesi eron yhteydessä, että en ollut koskaan tyydyttänyt häntä. Shokki oli melkoinen, etenkin, kun olin panostanut myös hänen tyydyttämiseensä, eli suuseksiä annoin säännöllisesti ja niin edelleen.
Tapailen nyt nuorempaa miestä, jolla on vähän liiankin suuri, eli mittanauhan mukaan melkein 20-senttinen. Kipeäähän se joissakin asennoissa tekee, joten ei sekään aivan täydellinen ole. En silti valita, sillä hän on sängyssä hellempi ja kokeilunhaluisempi kuin eksäni. Toisin sanoen: kalun koko ei ole suhteissani se määräävä tekijä, vaan kokonaisuus ratkaisee.