"Pelialan pienyrittäjät voivat pelastaa Suomen"

Pieni pyöreä alus etenee mustassa avaruudessa.  Tunnelma on mystinen ja yhtäkkiä alus joutuu vihamielisten robottien piirittämäksi. Kyseessä Starvania 3000 -työnimellä kulkeva kahden pelialan opiskelijan oma peli, joka oli tänään testattavissa Espoossa Aalto in the Game -rekrytointitapahtumassa.

– Pelissä liikutaan avaruudessa, räiskitään ja yritetään ratkoa pieniä aivopähkinöitä, kertoo game designeria opiskeleva Kim Valori Aalto-yliopistosta.

Ratkaisukykyä vaativan räiskintäpelin kehittäjät halusivat luoda jotain uutta.

– Pelin idea voi tulla mistä vain. Tätä peliä me olemme kehitelleet osa-aikaisesti puolitoista kuukautta, kertoo tietotekniikan opiskelija, Yrjö Peussa Aalto-yliopistolta.

Toisin kuin monella muulla alalla, pelialalla opiskelijat eivät pelkää yrittäjyyttä. Peussan ja Valorinkin yksi haave on perustaa oma yritys, jossa tehdä sellaisia pelejä, mistä itse tykkää.

Pelaajahahmona vaikka syöpä

Myös opiskelijoiden kehittämän Cancer-pelin luojat halusivat erottua.

– Kehittämämme peli pohjautuu syöpään ja sen lääketieteellisesti tutkittuun etenemiseen. Tämä on strategiapeli, jolla pelataan kasvaimen keinoilla ja ehdoilla, kertovat pelinkehittäjät Ilmari Arnkil ja Sandro Mahlamäki.

Syöpäkasvain pelin sankarihahmona herätti tekijöissäkin monenlaisia ajatuksia.

– Ensin ajattelimme, että loukkaantuukohan joku syöpäkasvaimella pelattavasta pelistä, mutta toisaalta peleissä käsitellään usein niin outoja teemoja, että tuskin, sanoo Mahlamäki.

Arnkil on Aalto-yliopiston opiskelija, ja Mahlamäki edustaa Sibelius-Akatemiaa. Mahlamäen rooli oli luoda peliin äänimaailma, mitä hän pitää vähintään yhtä tärkeänä kuin pelin visuaalisuutta.

– Äänimaailmalla luodaan tunnelmia. Tunnelma on pelaamisessa tärkeää, Mahlamäki kertoo.

Mahlamäen ja Arnkilin mukaan pienten porukoiden niin kutsuttu indie-tekeminen on nousussa.

– Pienillä porukoilla ja pienillä budjeteilla lähdetään pelialalla usein tekemään. Usko on, että pienistäkin voi tulla maailman menestyksiä, Suomen pelastajia, Arnkil sanoo.

Kummankin mielestä alalla alkaa näkyä jo kova kilpailu, mutta toivoa tekijöillä on silti.

Vaikka yrittäjyys on opiskelijoilla mielessä, kukaan heistä ei kuulemma kieltäytyisi Rovion tai Supercellin kaltaisten suuryritysten rekrytointikutsusta.

Lue myös:

    Uusimmat