Luvattomia maahanmuuttajia jahtaava ICE on saamassa keinovalikoimaansa uuden "aseen".
Yhdysvaltain maahanmuuttovirasto ICE suunnittelee hankkivansa agenteilleen kivuliaita sähköshokkeja antavia käsineitä, kertovat muun muassa uutistoimisto Associated Press ja CNN.
Käsineet, joiden malliksi kerrotaan CTG 5 G.L.O.V.E, toimitettaisiin suunnitelmien mukaan virastolle ensi keväänä. Hintaa niille tulisi arviolta 10–20 miljoonaa dollaria.
ICE-virastoa agentteineen on jo ennestään kritisoitu aggressiivisista ja vaarallisista toimintatavoista. Siihen on liitetty myös kuolemantapauksia.
Lue myös: Ampumisesta ja valehtelusta syytetty ICE-agentti pidätetty Yhdysvalloissa
Uusi suunnitelma huolestuttaa kansalaisoikeusaktivisteja. National Immigration Law Center -järjestön puheenjohtaja Kica Matos on kutsunut agenttien aseistamista sähköshokkikäsineillä "vastenmieliseksi ja barbaariseksi".
American Civil Liberties Union -järjestön apulaisprojektijohtaja Jenn Rolnick Borchetta sanoi AP:lle, että ICE on jo osoittanut turvautuvansa voimankäyttöön liian nopeasti, eivätkä ihmiset siten voisi luottaa agenttien käyttävän käsineitä asianmukaisesti.
Rolnick Borchetta myös kyseenalaisti kokonaan tällaisten käsineiden tarpeellisuuden siviileihin kohdistuvassa maahanmuuton valvonnassa.

