Raejuuston suosio on kasvanut Suomessa vauhdilla. Mistä ilmiössä on oikein kyse?
Raejuusto elää nyt todellista nousukautta. Sosiaalisessa mediassa raejuustosta valmistetaan kaikkea pastasta pannukakkuihin ja leivonnaisiin, ja samalla proteiinipitoisten tuotteiden suosio on muutenkin kasvussa.
Ilmiö näkyy nyt konkreettisesti suomalaisissa ruokakaupoissa.
Selvää kasvua myynneissä
Sekä K- että S-ryhmä kertovat MTV Uutisten Makuja-ruokasivuille, että raejuustojen myyntimäärät ovat nousseet.
K-ryhmän osto- ja myyntipäällikkö Maria Michina kertoo kysynnän lähteneen selvään nousuun jo viime vuonna.
– Raejuustot ovat tällä hetkellä erittäin kysyttyjä. Kysyntä lähti selvään nousuun jo viime vuonna, ja viimeisimmän vuoden aikana raejuustojen myyntimäärät ovat kasvaneet kokonaisuutena noin 10 prosenttia.
Myös S-ryhmän marketkaupassa kehitys on ollut samansuuntainen.
– Raejuustojen kysyntä on ollut kuluvana vuonna selvässä kasvussa ja raejuustoja on myyty kymmenisen prosenttia enemmän kuin edellisvuonna vastaavaan aikaan, S-ryhmän marketkaupan myyntipäällikkö Mikko Kovalainen kertoo.
Lue myös: Proteiinibuumi sen kuin kiihtyy – näitä tuotteita suomalaiset nyt hamstraavat
Raejuustohyllyllä voi näkyä puutteita

Kova kysyntä on näkynyt paikoin myös tuotteiden saatavuudessa. Kaupoissa on voinut törmätä kyltteihin, joissa asiakkaille kerrotaan raejuustojen saatavuushaasteista.
S-ryhmän mukaan yksittäisiä saatavuushaasteita on esiintynyt juuri reippaan kysynnän kasvun vuoksi. Yleisesti saatavuustilanne on kuitenkin hyvä, ja laajasta valikoimasta löytyy yleensä korvaava tuote loppuneen tilalle.
K-ryhmä kertoo niin ikään, että ajoittaisia puutteita voi edelleen esiintyä.
Lidlissä varsinaisesta raejuustopulasta ei puhuta, mutta buumi on silti todellinen
– Raejuustoista ei ole varsinaisesti pulaa, mutta kasvaneen kysynnän vuoksi yksittäisiä ja satunnaisia tuotepuutoksia saattaa esiintyä, Lidlin ostopäällikkö Tommi Lehmussaari kertoo.
Ketjun mukaan raejuustobuumi ei rajoitu pelkästään Suomeen, vaan raejuustojen suosio näkyy muuallakin Euroopassa.
Some ruokkii raejuustobuumia
Miksi juuri raejuusto sitten kiinnostaa nyt niin paljon?
Kaikkien kolmen kaupparyhmän vastauksissa korostuu sama selitys: proteiini.
Raejuusto mielletään helpoksi, edulliseksi ja usein vähärasvaiseksi proteiininlähteeksi. K-ryhmän mukaan proteiinipitoisten maitotuotteiden kysyntä on muutenkin ollut tänä vuonna kasvussa.
Samaan aikaan raejuusto on saanut runsaasti näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa.K-ryhmä nostaa esiin esimerkiksi somessa trendanneen raejuustopastan.
S-ryhmän mukaan raejuustoa käytetään nykyään todella monipuolisesti.
– Raejuusto ei ole enää pelkkä välipala tai lisuke vaan se taipuu proteiinilisänä niin smoothieiden joukkoon, pannareihin, leivontaan sekä muuhunkin ruuanlaittoon, Kovalainen kertoo.
Lue myös: Raejuustoa voi käyttää yllättävällä tavalla – oletko kokeillut?
Kaupat reagoivat kysyntään
Kasvanut kiinnostus on saanut kaupat myös tekemään muutoksia valikoimiinsa ja myymälöihinsä. Kauppoihin on tuotu esimerkiksi suurempia pakkauskokoja raejuustoista.
K-ryhmän mukaan juuri suuremmat pakkaukset ja proteiinipitoisiksi mielletyt raejuustot ovat kiinnostaneet kuluttajia.
Kauppaketjut kertovat järjestäneensä erilaisille proteiinituotteille lisää hyllytilaa kasvaneen kysynnän johdosta.

