Pekka Rinne saapui Amerikkaan "suomalaisella tyylillä" – Nashvillen luottomiehen kulmat kohosivat ja seurasi jäinen kysymys: "Pekka…"

Huiman jääkiekkouransa päättänyt maalivahti Pekka Rinne on muistellut The Players' Tribunelle mieleenpainuvia tapahtumia vuosiensa varrelta. Yksi näistä hetkistä ajoittuu aikaan, kun hän suuntasi Suomesta Pohjois-Amerikkaan kesällä 2005.

Rinne oli solminut Nashville Predatorsin farmiseuran Milwaukee Admiralsin kanssa sopimuksen ensimmäisestä AHL-kaudestaan ja odotti, että hänen viisuminsa hyväksytään. Rinne muistelee, että paperiasioita selviteltiin Torontossa, ja hän tapasi siellä yhden Nashvillen kykyjenetsijöistä, Nick Beverleyn.

– Nick oli kuin maailman hienoin mies. Ehdoton herrasmies, ja hän auttoi minua paljon ensimmäisten kuukausieni aikana, Rinne kuvaili.

Beverley kutsui Torontossa hotelliin majoittuneen suomalaisen aluksi lounaalle hänen ja vaimonsa Karenin kanssa. Hämminkiä tuolloin aiheutti kuitenkin 22-vuotiaan Rinteen "suomalainen tyyli", joka ei maalivahdin veistelyn mukaan ollut universaali.

Rinne kertaa, että tuolloin 2005 Suomessa olivat muodissa tiukat, revityt farkut, valkoiset kengät ja ihonmyötäiset t-paidat logoineen ja kirkkaine väreineen.

– Joten kun tulen hotellin aulaan tapaamaan Nickiä, minulla on vaaleanpunainen paita, farkut, joissa on läpeensä reikiä, ja naurettavat kengät. Olen varma, että jos olisitte nähneet kuvan minusta tuolta illalta, olisitte voineet haistaa kölninveden kuvasta.

Rinteen kertaus hänen ja Beverleyn kohtaamisesta on hulvaton.

– Kävelen ulos hissistä. Nick seisoo vastassa chinoissa ja puvun paidassa. Hän katsoo minuun, ja hänen kulmansa kohoavat niin ylös otsaan, että luulen, että ne häviävät.

Beverley haki sanojaan.

– Pekka… onko sinulla… jotain muuta päälle pantavaa?

Rinne vastasi kieltävästi.

– Mikä on vikana? Rinne sanoi, katseli itseään ja tunsi olevansa muodin huipulla.

Rinne muistelee, että Beverley olisi vienyt hänet vaateliikkeeseen ja he viettivät myös mukavan lounaan.

Rinne pelasi ensimmäisellä Pohjois-Amerikassa viettämällään kaudella pudotuspelit mukaan lukien 65 AHL-ottelua ja sai vyölleen NHL:ssä Nashvillen paidassa ensimmäiset kaksi taalaliigapeliään.

Lue myös:

    Uusimmat