74-vuotias Sirkka aloittaa ulkonanukkumiskautensa keväällä ja jatkaa loppusyksyyn asti. Parvekenukkumiseen hän hurahti miltein kaksikymmentä vuotta sitten.
MTV Uutiset kirjoitti tiistaina 13-vuotiaasta Otosta, joka on nukkunut jo vuoden parvekkeella.
Tämän jälkeen toimitus sai kuitenkin yhteyden Joensuussa asuvaan 74-vuotiaaseen Sirkkaan, joka on nukkunut parvekkeella jo 18 vuoden ajan.
Sirkka ei nuku parvekkeellaan ympärivuotisesti, vaan siirtyy sinne maalis-huhtikuussa ja jatkaa marras-joulukuuhun asti. Keskitalvella hän nukkuu parvekkeella vain satunnaisesti, kun kaipaa kunnon yöunia.
– Varmaan nukkuisin parvekkeella ympäri vuoden, ellei naapuri harrastaisi parveketupakointia yöllä ja varsinkin talvella. Se harmittaa hiukan.
Teltasta on siirrytty kunnon sänkyyn
Sirkka kertoo nukkuneensa jo lapsena maaseudulla kesäisin aitassa tai vintillä, jossa oli mukavan viileää.
Hän kokeili ensimmäisen kerran parvekenukkumista kuitenkin vasta vuonna 1995. Tuolloin hänen siskonsa perhe oli vierailulla ja kaikki sänkypaikat varattuina. Sirkka meni itse telttaan parvekkeelleen ja ihastui ulkonukkumiseen saman tien.
Vuonna 1998 Sirkan parveke lasitettiin ja sen jälkeen hän aloitti parvekenukkumisen toden teolla. Nykyään Sirkalla on parvekkeella kunnon sänky ja untuvapeitto.
– Kyllä olen voinut ihan pakkasellakin nukkua parvekkeella. Minulla on untuvapeitto, Norjasta 80-luvulla ostettu. Niin kylmä ei tule, ettei sen alla voisi nukkua.

