Pariskunnan avautuminen herättää tunteita: Lapset eivät ole tervetulleita häihimme!

"Minun hääpäiväni on ainoastaan aikuisille. Nyt kerron miksi."

Meagan Greene kertoo tienneensä jo pidemmän aikaa, millaiset häät hän itselleen ja sulhaselleen haluaa. Parisataa vierasta Pariisissa tai Irlannissa, goottilainen kirkko ja valokuvauksellisia mukulakivikatuja. Useista eri syistä johtuen pariskunta päätti kuitenkin pitää häänsä kotikaupungissaan New Yorkissa, mutta tästä huolimatta he halusivat säilyttää hienostuneen tunnelman.

Häät pidettäisiin yhdessä kaupungin upeimmista kirkoista, jonka jälkeen seuraisi illallinen tyylikkäässä ravintolassa jazz-orkesterin säestämänä. Ruokaa ja ranskalaista samppanjaa.

– Olen lausunut näitä sanoja aina kukkakauppiaasta jalokivimyyjälle. Ne ovat raikas, tyylikäs ja moderni.

Vaikka morsian tiesi selvästi, mitä hän haluaa häihinsä, hän tiesi selvästi myös, mitä hän ei halunnut. Lapsia.

Tyylikkäät hääjuhlat ilman häiriötekijöitä 

Tämä päätös ei Greenen mukaan suinkaan tarkoita sitä, etteikö hän pitäisi lapsista.

– Niin paljon kuin me rakastammekin kaikkia lapsia, tiesimme jo kihloihin mennessämme, että he eivät ehdottomasti kuulu häihimme, morsian kertoo.

Pariskunta oli sukulaistensa ja ystäviensä häitä seuranneina tulleet siihen tulokseen, että lasten läsnäolo vaikeuttaa sekä hääparin että vieraiden elämää. Kirkuvat ja juoksevat lapset häiritsevät hääparin suurta päivää ja saattavat tulevan morsiamen mukaan pilata myös vieraiden kokemuksen.

– Kutsukaa minua rauhassa itsekkääksi, mutta haluan olla omissa häissäni huomion keskipisteenä.

Häät ovat morsiamen mukaan nykyisin myös ainutlaatuisia tilaisuuksia nähdä ystäviä ja sukulaisia pitkästä aikaa. Hääjuhlan pitäisi Greenen mukaan olla vieraille hauska tilaisuus ilman lapsenvahdillisia velvoitteita.

Morsian ihmettelee vieraiden suhtautumista 

Greene kertoo heidän päätöksensä aiheuttaneen joidenkin vieraiden keskuudessa närää. Muutamat vieraat ovat jo ilmoittaneet, etteivät tunne itseään tervetulleiksi. ”Jos et halua lapsiani sinne, et taatusti halua minuakaan paikalle.” Morsian ihmetteleekin tapaa, jolla ihmiset ovat heidän kutsuunsa suhtautuneet.

– Minun hääni ovat suuressa kaupungissa erittäin muodollisessa ravintolassa, jossa nautitaan hienoa ruokaa kalliiseen hintaan. En tietenkään halua ylimääräisiä vieraita, jotka eivät syö näitä ruokia ja arvosta kokemusta, ja jotka saattavat häiritä muiden ihmisten nautinnollista kokemusta.

Lapsien kutsuminen tai kutsumatta jättäminen tulisi hänen mukaansa olla hääparin valinta, jota vieraiden tulisi kunnioittaa.

– Haluan kaikkien, etenkin itseni ja sulhaseni, nauttivan meidän hääpäivästämme, Greene kiteyttää.


Häät voi viettää myös tällaisessa ympäristössä.


Lähde: Redbook 

Lue myös:

    Uusimmat