Oikeanlaisen makuupussin valinta takaa hyvät unet kesätelttailijalle. Makuupussin tarkoituksena on pitää kehon lämpötila vakaana.
Makuupussi tulisi valita käyttötarkoituksen mukaan. Lämpimillä kesäkeleillä voi suosista unohtaa untuvalla topatut pussit. Materiaalin hengittävyys on tärkeää, sillä kosteus heikentää pussin eristyskykyä.
Makuupussiin ei kannata pukea liikaa vaatetta. Univaatteeksi soveltuu parhaiten hengittävä kerrasto tai sitäkin vähemmät vaatteet. Paksu vaatekerros eristää iholta poistuvan lämmön eikä makuupussi lämpene.
Ota huomioon makuupussia valitessa:
Lämpötila
Kesäpusseilla tarkoitetaan plusasteisiin suositeltuja makuupusseja. Lämpöarvot liikkuvat +10 ja nollan välillä. Hyvä yleispussi kesäretkikäyttöön on myös -6 asteen pussi, jolla pärjää muuallakin kuin mökillä ulkolämpötilan laskiessa jo lähelle nollaa.
Kolmen vuodenajan pusseja käytetään alkukesästä aina elo-syyskuulle saakka. Lämpöarvo on tavallisesti -10 – -15 astetta.
Materiaali
Untuvatäyte on hengittävä, kevyt ja lämmin sekä imee itseensä hyvin nukkujan kosteuden. Toisaalta samalla untuva menettää lämmöneristyskykyään. Se myös kuivuu tekokuitua hitaammin.
Tekokuidut ovat viime vuosina kovasti kehittyneet ja niiden ominaisuudet makuupusseissa ovat tätä nykyä hyvät. Suurin etu untuvaan nähden on tekokuidun kuivuus, sillä se sitoo itseensä vain vähän kosteutta. Kosteissa oloissa tekokuitu säilyttää lämmöneristyskykynsä tehokkaasti ja myös pussin kuivattaminen on nopeaa.
Koko
Makuupussin koon pitäisi olla suhteessa käyttäjän vartaloon, sillä pieni kroppa ei tuota riittävästä lämpöä suuren makuupussin lämmittämiseen.
Junior-makuupussit tarjoavat koot lapsille ja osassa makuupusseista on S,M ja L kokoja myös aikuisille. Jos makuupussi toimii vain kesäisenä peittona, ei koolla ole niin väliä. Lapsen makuupussia voi pienentää niputtamalla jalkopään narulla.
Makuualusta
Hyvä makuualusta on yhtä tärkeä kuin hyvä makuupussi, sillä kylmyys nousee maasta. Mitä parempi eristys maankamaran ja makuupussin välillä on, sitä lämpimämmät ovat olot. Perinteistä solumuovialustaa saa eri paksuisina eikä aivan ohuinta kannata valita. Suosittuja ovat myös ilmatäytteiset ja usein itsestään täyttyvät makuualustat.
Lähde: Yhteishyvä
(MTV3)
Uusimmat
-
23:20
Anton Lundell räväytti – NHL:ssä mieletön 15 maalin ottelu
-
22:58
Tutkija ydinaseharjoituksesta: Suomi ehkä haluaa pitää roolinsa salassa
-
22:03
HS: Ryhmä suomalaissijoittajia estänyt Helsingin areenan halliyhtiötä ajautumasta konkurssiin
-
21:40
Ville Husson karu kohtalo selvisi
-
21:15
Italia alkoi siirtää siirtolaisia keskuksiin Albaniassa
-
21:15
Seksi on ollut mukana Ensitreffit-Jennin ja Jyrkin suhteessa alusta asti – himot voivat yllättää vaikka lenkillä
-
20:55
Kylian Mbappé jyrähtää Ruotsissa uutisoidusta raiskaustutkinnasta
-
20:53
Stora Enso joutui Ruotsissa tikunnokkaan maksuviivästyksistä
-
20:44
Israel sanoi vastaavansa voimakkaasti Hizbollahin iskuun
-
20:27
Kiina: Sotaharjoitukset Taiwanin ympärillä olivat "varoitus saaren itsenäisyyttä ajaville tahoille"
-
20:10
Gogi Mavromichaliksen ja Kia Lehmuskosken TTK-tarinaan tuli särö – näin kävi, kun "viettelemään" astui toinen tähtiopettaja
-
20:08
Poliisia pakoillut mies löytyi erikoisesta paikasta – "Olemme nähneet kaikenlaista, mutta emme koskaan mitään tällaista"
-
20:04
Konservatiivikristillisyys kiehtoo nyt nuoria miehiä – tässä syyt
-
19:46
Tältä Janne Puhakan kotitalolla näytti illalla
-
19:41
Selkä jumissa? Tässä kolme harjoitusta, joilla edistät selkäsi hyvinvointia
-
19:38
Putinin ydinasepuheet ovat kammottavia, sanoo Kimmo Kiljunen MTV:lle: "Olemme potentiaalisesti ensi-iskujen kohde"
-
19:33
Kela varoittaa Omakanta-huijausviesteistä – uusin uhkaa ulosotolla
-
19:05
Pariskunta suuteli kaatosateessa – salama keskeytti
-
19:03
Matti Nykäsen Eveliina-tytär debytoi lavalla isästään kertovassa näytelmässä: "Alkuun se oli outoa"
-
18:33
Times: Pep Guardiola halutaan Englannin peräsimeen – ratkaiseva seikka lähellä
-
Lataa lisää