Paperipostista vain pieni osa mennyt perille tänään, osapuolet kiistelevät suojatyöstä – "ruokakuljetukset päiväkoteihin, kouluihin ja vanhuksille ovat vaarassa"

Postilakon osapuolet kokoontuvat sovittelemaan – läpimurtoa ei näköpiirissä, MTV Uutiset paikalla 7:33
Postilakon sovittelu on jatkunut tänään.

Paperipostista eli kirjeistä ja aikakauslehdistä on jaeltu keskiviikkona asiakkaille vain pieni osa.

Sen sijaan postipakettien jakelu on sujunut hyvin, arvioi Postin poikkeustilanteiden johtaja Jarmo Ainasoja STT:lle puolenpäivän jälkeen.

– Kirjeiden ja aikakauslehtien jakelu on onnistunut siellä täällä, toimipaikkakohtaisesti, työvoiman määrästä riippuen. Postin käsittelyyn tulleet paketit on saatu jaeltua tai jaetaan muutaman päivän viiveellä, Ainasoja kertoi.

Hänen mukaansa näyttää siltä, että postinjakelu myös lähipäivinä kulkee jokseenkin samaan tapaan kuin keskiviikkona.

– Tuskin tilanteessa on tiedossa nopeasti suuria muutoksia, mikäli työntekijäpuolen lakko jatkuu.

Ainasojan mukaan lakko jumiuttaa mantereidenvälisen postipakettien kuljetuksen, koska lentoposti ei IAU:n tukilakon vuoksi liiku.

– EU-alueen palettiliikennettä olemme pystyneet osittain siirtämään tiekuljetuksiin.

PAU kiistää lakkorajojen rikkomisen

Postin ja työntekijäpuolen liiton PAUn näkemykset törmäsivät keskiviikkoina myös siinä, kenen kuuluu tehdä suojatyötä. Suojatyö tarkoittaa lakon aikana tehtävää kansalaisten terveyteen ja turvallisuuteen liittyvää työtä.

PAU on rajannut työnseisausten ulkopuolelle turvallisuuteen ja terveyteen liittyvät työt.

Ainasojan mukaan PAUn jäsenet ovat kuitenkin kieltäytyneet tekemästä suojatyötä esimerkiksi Mikkelissä, Tampereella ja Kuopiossa.

– Tuo tarkoittaa, että esimerkiksi ruokakuljetukset päiväkoteihin, kouluihin ja vanhuksille ovat vaarassa. PAU on rikkonut itse asettamiaan lakkorajoja. Olemme saaneet hoidettua nämä tärkeät lähetykset toistaiseksi perille asiakkaillemme poikkeusjärjestelyillä, Ainasoja sanoi Postin tiedotteessa.

PAU vastasi tviittaamalla, että sen suojatyöntekijät eivät enää työskentele paikoissa, joissa työnantaja on käyttänyt ylimääräisiä vuokratyöntekijöitä.

– PAU ilmoitti jo ennen lakkoa Postille, että mikäli työnantaja käyttää vuokratyövoimaa, suojatyöntekijät eivät enää työskentele kyseisessä paikassa. Siellä työnantaja järjestää suojatyöt vuokratyövoimallaan, liitto painotti.

Ainasojan mukaan PAUn väite siitä, että Posti olisi käyttänyt ylimääräistä vuokratyövoimaa, ei pidä paikkaansa.

– Posti on sitoutunut siihen, että emme ylitä ilmoitettua vuokratyövoiman määrää.

Lue myös:

    Uusimmat