Palkitun suomalaistuomarin mitta täyttyi: "Mehän ollaan kentällä ja sen ulkopuolella sylkykuppeja ja vapaata riistaa"
Suomalainen jalkapallotuomari Mohammad Al-Emara, 29, on ottanut sosiaalisessa mediassa kantaa jalkapallotuomareihin kohdistuvaan solvaamiseen.
Pelaajien toimesta kolmesti Veikkausliigan parhaaksi tuomariksi äänestetty Al-Emara näkee, että erotuomareiden arvostuksen puute on Suomessa todellinen ongelma.
– Ja sitten me tosissaan mietitään suu pyöreänä, että miksi niin moni erotuomari lopettaa tai miksi on ylipäätänsä erotuomareista pula. Koska mehän ollaan kentällä ja sen ulkopuolella sylkykuppeja ja vapaata riistaa, Al-Emara kirjoitti Twitterissä.
Twiitin yhteyteen tuomari oli liittänyt kuvakaappauksia kommenttikentistä, joissa halvennettiin tuomareiden toimintaa ja suorituksia.
Jalkapallokulttuurin ympärillä pyörivä Byyri-sivusto jakoi niin ikään saamansa viestin tuomareiden heikosta kohtelusta.
– Olet pari tuntia aikuisten keskellä kuuntelemassa haukkuja sun ulkonäöstä ja taidoista? Ja kukaan ei ole tukena, olet ihan yksin. Koko lystistä maksetaan sulle 30 euron korvaus. Ai miksi meillä on erotuomareista pula? Iso osa nuorista lopettaa äkkiä, kun tajuaa tämän raadollisuuden, Al-Emara jatkoi.
Al-Emara on tullut myös tunnetuksi rasisminvastaisesta työstään jalkapallokentillä.
Uusimmat
-
23:33
Raportti: Yhdysvaltain salainen palvelu vastuussa useista turvallisuusongelmista
-
23:24
Tapparan maalitykiltä hävytön temppu – tämä törkytaklaus meni ohi TV-pelissä, kurinpito tutkii
-
23:07
SAS:n kone yllättävään laskuun Kööpenhaminassa: Hiiri hyppäsi matkustajan ateriasta
-
23:01
Poliisi huolestunut Oulusta löydetyistä polttopulloista ja pullopommeista
-
23:00
Kuopioon hyviä uutisia: HJK:n mestaruushaaveille kova kolaus
-
22:52
Raimo Helmistä huvitti – Kiekko-Espoon luotsilta jykevää tekstiä: "Pitäisi jotain tajutakin!"
-
22:47
Emanuelaa kutsutaan "seksikkääksi erotuomariksi" – mitta täyttyi kyseenalaisen huomion keskellä
-
22:18
Soutulegenda Pertti Karppinen Olympiakomitean kohusta: "Raha ei mene oikeaan paikkaan"
-
22:01
Mariaanien haudan syvyyksistä kaikuneet "avaruusalusten äänet" ovat saaneet selityksen
-
21:59
HIFK:lle historiallinen voitto, Kärppien tähtikiinnistys hurjasteli hatullisen – näin perjantain liigakierros eteni
-
21:50
HIFK mursi ikävän kirouksen – Veli-Matti Savinainen pillastui totaalisesti
-
21:21
Herttinen mikä tykitys! Kärppien tähti Reid Gardiner riehui Porissa – hattutemppu draaman keskellä
-
21:06
Jokerit suli karmealla tavalla – Valtteri Filppula osui jälleen
-
21:05
Somevaikuttaja Emilia Huttunen haaveilee vatsaleikkauksesta – raskaudet ovat jättäneet kehoon jälkensä
-
21:03
Kuka oli Ibrahim Aqil? Israelin iskun kohteesta tarjottu seitsemän miljoonan palkkio
-
20:50
Mika Aaltolalle yllättäviä mutkia Strasbourgin-matkalle: "Viimeksi kaksikymppisenä tein jotain vastaavaa"
-
20:49
Israel: Isku Beirutiin surmasi kymmenisen Hizbollah-komentajaa – MTV seuraa
-
20:40
Syyttäjä: Mies yritti tappaa naapurinsa lapiolla Oulun keskustassa – selitti tekoaan "kadun merkillä"
-
20:32
Vaarallinen rahtialus ajelehtii kohti Ruotsia – tällä taholla vastuu, jos jotain käy
-
20:32
Nyt meni hermot: TPS-tähdeltä karmiva taklaus Liigassa – sitten lyötiin nyrkillä päähän
-
Lataa lisää