Etelä- ja Pohjois-Suomessa on keskiviikkona täysin päinvastaiset säät. Etelässä voi olla jopa yli kymmenen astetta lämmintä ja aurinkokin näyttäytyä, kun taas pohjoisessa sataa lunta pikkupakkasessa.
Suomeen on levittäytynyt sadealue, joka liikkuu parhaillaan kohti koillista.
– Sateet alkavat lumena ja muuttuvat rännän kautta vedeksi, näkee MTV3:n meteorologi Visa Salojärvi.
– Samalla hyvin lauhaa ilmaa on virrannut etelästä Suomeen. Paikka paikoin ollaan jo lähellä kymmentä astetta. Pohjoisessa ollaan kuitenkin pakkasen puolella.
Iltapäivällä maan etelä- ja keskiosassa on edelleen runsasta pilvisyyttä, vaikka yhtenäisemmät sateet ovat jo idässä ja pohjoisessa.
– Etelässä saattaa pilvipeite hieman rakoilla ja ylimmillään lämpötila kohoaa jopa kymmenen asteen yläpuolelle. Sateessa ollaan yleisesti viiden asteen vaiheilla. Lännessä on hieman lämpimämpää kuin idässä, Salojärvi kertoo.
– Pohjois-Suomessa satelee lunta, ajokeli on huono ja pikkupakkasia on koko alueella.
Salojärvi ennustaa merialueille navakkaa ja paikoin jopa kovaa lounaanpuoleista tuulta.
Sateiden etenemistä ja ennustetta voi seurata MTV3:n sääsivuston sadetutkasta.
Uusimmat
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
Lataa lisää