Paimiolainen Anton sai tarpeekseen aina tiellä olevasta pyykinkuivaustelineestä – keksi nerokkaan ratkaisun ongelmaan
Paimiolainen perheenisä rakensi sähköisen pyykinkuivaustelineen, sillä hän kyllästyi omien sanojensa mukaan kauppojen perinteisiin metallisiin hirvityksiin.
Anton Simolinin vaimo oli ehdottanut, että he ostaisivat uudet metalliset pyykinkuivaustelineet. Tähän mies ei suostunut.
– Vihaan niitä! Kun niihin laittaa lakanan roikkumaan, niin ne kaatuvat. Ne ovat aina tiellä, ja lapset repivät niistä pyykit pois, kertoo Simolin MTV Uutisille.
Simolin päätti kehitellä vähintäänkin erikoisen ratkaisun ongelmaan. Hän rakensi ison pyykinkuivaustelineen, jonka saa nostettua sähköisellä vetolaitteella katonrajaan saakka.
– Sen saa nostettua nappulaa painamalla. Täytyy olla sellainen, minkä vaimokin saa nostettua ylös, kertoo mies huvittuneena.
Keksintö on kerännyt ihastusta
Simolin jakoi Facebook-ryhmässä keksinnöstään videon, mikä saikin somekansalta ylistystä.
– Vitsi mä tarviin tällasen! T: taaperon äiti, joka on kolmeen kertaan ripustanut tänäänkin samat pyykit uudelleen narulle, kirjoitti ryhmäläinen.
– Miten te ihmiset ootte niin fiksuja? Näppärä laite, kirjoitti toinen ryhmäläinen.
Katso ylhäällä olevalta videolta perheenisän nerokas ratkaisu pyykkiongelmaan!
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää