Paavo Väyrynen mukaan Helsingin pormestarikisaan? "Olen valmis harkitsemaan"

Paavo Väyrynen kertoo vaimonsa vakavasta sairaudesta:"Olen ollut omaishoitaja" 1:50
Katso yllä oleva video: Paavo Väyrynen kertoi viime itsenäisyyspäivänä vaimonsa omaishoitajana toimimisesta.

Konkaripoliitikko Paavo Väyrynen aikoo harkita osallistumista Helsingin pormestarikisaan.

Väyrynen kertoo blogitekstissään, että on jo ilmoittanut harkitsevansa ehdokkuutta kuntavaaleissa Helsingissä.

– Pormestariehdokkuuttakin olen valmis harkitsemaan, Väyrynen kirjoittaa.

Väyrynen oli ehdolla edellisissä kuntavaaleissa 2017 Helsingissä sitoutumattomana Terve Helsinki -ryhmän listalla, ja hänet myös valittiin. Hän kertoo, ettei tuolloin asettunut pormestariehdokkaaksi pyynnöistä huolimatta.

Hän liittyi alkuvuodesta takaisin keskustaan, mutta ei hakenut puolueen valtuustoryhmän jäsenyyttä.

Nyt Väyrynen arvioi, että Helsingin vaalitulosta voi parantaa se, että hänet valitaan pian keskustan puoluehallituksen jäseneksi kaksikielisen piirin edustajana.

– Muualla maassa tämän ratkaisun myönteinen vaikutus keskustan toimintaan ja kannatukseen on vielä suurempi, hän arvelee.

Keskustalla on tällä hetkellä Helsingin valtuustossa kaksi edustajaa. Väyrynen uskoo, että paikkamäärä voisi nousta hänen pormestariehdokkuuden myötä jopa 4–5 paikkaan.

Nykyinen Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) on ilmoittanut, ettei pyri jatkokaudelle ja jättää kuntapolitiikan.

Pormestarikisaan ovat ilmoittautuneet tähän mennessä myös Nasima Razmyar (sd.) sekä Jussi Halla-aho (ps.).

Lue myös:

    Uusimmat