Kalle Päätalon elämästä kertovan elokuvan pääosiin on valittu Kai Lehtinen ja Susanna Anteroinen.
Kai Lehtinen (mm. Raid, Mosku) esittää elokuvan nimiroolissa kirjailija Kalle Päätaloa ja Jussi-palkittu Susanna Anteroinen (mm. Valkoinen kaupunki, Paha maa) hänen toista vaimoaan ja innoittajaansa Leenaa. Muissa rooleissa nähdään mm. Pirjo Leppänen ja Nina Jääskeläinen.
Elokuva kertoo kirvesmiehenä ja rakennusmestarina toimineen Kalle Päätalon palavasta halusta tulla kirjailijaksi ja pitkästä tiestä, joka johti Päätalon ensimmäisen romaanin syntyyn.
-Kalle Päätalon rooli on hieno - mitä enemmän luen käsikirjoitusta, sitä enemmän innostun roolista. Pidän myös elokuvan kuvaamasta aikakaudesta, 1950-luvusta. Nyt kun olen tutustunut Kalle Päätalon elämään ja kirjoihin paremmin, ymmärrän myös hyvin miksi ihmiset ovat Päätalonsa lukeneet, päärooliin valittu Kai Lehtinen toteaa.
(MTV3)
