Oscar-ehdokkaat julkistetaan – yllättääkö Bohemian Rhapsody jälleen, nappaako Jasper Pääkkönen ehdokkuuden?

Oscar-ehdokkaat julki 20:00
Seuraa Oscar-ehdokkaiden julkistusta yllä.

Vuoden 2019 Oscar-palkintoehdokkaat julkistetaan tänään iltapäivällä Suomen aikaa. Oscarit jaetaan helmikuun lopulla Los Angelesissa.

Vuoden 2019 elokuva-alan Oscar-palkintoehdokkaat julkistetaan Yhdysvalloissa tänään tiistaina noin kello 15.20 Suomen aikaa. Julkistusta voi seurata tämän sivun yläosassa olevalta videolta.

Tammikuun alussa Los Angelesissa jaettiin Golden Globe -palkinnot, jotka ovat usein antaneet osviittaa Oscar-palkintojen saajista.

Queen-yhtyeen laulaja Freddie Mercuryn elämäkertaelokuva Bohemian Rhapsody voitti Golden Globe -gaalassa yllättäen kaksi tärkeimmistä palkintokategorioista: Mercurya näytellyt Rami Malek voitti parhaan draamaelokuvan miespääosan palkinnon ja elokuva palkittiin parhaan draamaelokuvan pystillä.

Oscar-ehdokkuuksia on povattu myös musikaali- ja komediasarjan parhaaksi elokuvaksi Golden Globe -gaalassa valitulle Green Book -elokuvalle. Elokuvan keskiössä on Yhdysvaltojen mustan väestön aikoinaan käyttämä opaskirja, joka helpotti takavuosina matkailua rasismin vaivaamassa maassa.

Green Bookin ohjannut Peter Farrelly – jonka filmografiasta löytyy myös hieman erilaisia elokuvia, kuten Nuija ja tosinuija (1994), Me kaksi & Irene (2000), Sekaisin Marista (1998) ja Nuija ja tosinuija kaks (2015) – palkittiin parhaasta elokuvakäsikirjoituksesta.

Elokuvassa näytellyt, kolmatta True Detective -sarjan tuotantokautta tähdittävä Mahershala Ali vei parhaan miessivuosan Golden Globen.

Green Book palkittiin hiljattain parhaana elokuvana myös Producers Guild Awards -gaalassa. Viimeisen 29 vuoden aikana 21 kyseisen palkinnon voittanutta elokuvaa ovat lopulta voittaneet myös vuoden parhaan elokuvan Oscar-palkinnon.

Draamaelokuvan Golden Globen naispääosasta voitti puolestaan Glenn Close roolistaan The Wife -elokuvassa. Close näyttelee elämänvalintojaan kyseenalaistavaa, itseriittoisen miehen vaimoa.

Regina King palkittiin parhaan naissivuosan Golden Globella roolistaan elokuvassa If Beale Street Could Talk.

Alfonso Cuarónin ohjaamaa Roma-elokuvaa on veikkailtu myös useamman Oscar-ehdokkuuden saajaksi. Roma palkittiin parhaan vieraskielisen elokuvan Golden Globella ja Cuarón pokkasi pystin parhaasta ohjauksesta.

Christian Bale palkittiin parhaasta miespääosasta musikaali- ja komediasarjan elokuvassa. Bale näyttelee Vice-elokuvassa Yhdysvaltain entistä varapresidenttiä Dick Cheneytä. Vice oli ehdolla kuuden Golden Globen saajaksi, mutta elokuva joutui tyytymään yhteen pystiin.

Nähtäväksi jää, jääkö ennakkosuosikkeihin Golden Globeissa kuulunut, Lady Gagan ja Bradley Cooperin tähdittämä A Star Is Born vähälle huomiolle Oscar-ehdokkuuksissa vai saako pop-tähti mahdollisesti ehdokkuuden parhaasta naispääosasta.

A Star Is Born oli Golden Globeissa ehdolla viidessä palkintokategoriassa, mutta voitti lopulta palkinnon vain parhaasta alkuperäiskappaleesta.

Mielenkiintoista on myös se, huomioiko Oscar-akatemia Spike Leen ohjaaman Blackkklansmanin. Elokuvassa näytteli kiitellyn sivuroolin suomalaistähti Jasper Pääkkönen. Pääkkönen ei ollut ehdolla Golden Globen saajaksi.

Oscar-palkintogaala järjestetään tänä vuonna sunnuntaina 24. helmikuuta. Tilaisuus televisioidaan yli 225 maahan.

Lue myös:

    Uusimmat