Osa kaupoista otti varaslähdön – alennusmyynnit alkoivat jo!

Kauppojen alennusmyynnit ovat jo alkaneet joissakin myymäläketjuissa. Eritoten vaatekaupoilla ja urheiluliikkeillä on suuri houkutus panna alennukseen vetisen talvisään vuoksi hyllyssä seisseitä tuotteitaan. Useimmat suuret kauppaketjut aikovat kuitenkin vielä odottaa välipäiväviikkoon.

L-Fashion Groupin Aleksi 13 -ketju aloitti merkkituotteiden alennusmyynnin eilen. Joitakin vaatteita ja jalkineita on myynnissä peräti puoleen hintaan. Myyntipäällikkö Taija Nurmi Aleksi 13:n Helsingin Aleksanterinkadun myymälästä kertoo, että heti alennusmyynnin ensimmäiset päivät ovat tuoneet ostoksille enemmän asiakkaita verrattuna tavanomaiseen.

Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja toteaa, että alennusmyyntien yhä varhaisempi aloitusajankohta johtuu pitkälti säästä.

– Aiemmin alkaneita alennusmyyntejä näkyy nyt nimenomaan vaatepuolella ja urheilukaupassa. Talvivaatteet ja -jalkineet eivät ole käyneet kaupaksi, eivätkä myöskään perinteiset joululahjavaatteet, kuten lämpimät neuleet, alusasut ja yöasut, Kurjenoja sanoo.

Ale ei kannata kauppiaalle

Kaupan liiton kyselyssä puolet kauppiaista kertoi, että joulukuun alkupuolen myynti on jäänyt odotuksista juuri kelien vuoksi. Kurjenojan mukaan poikkeuksellisen sateinen sää on myös siirtänyt joulukulutusta viimeiseen viikonloppuun ja viimeiseen viikkoon. Nyt osa kauppiaista pyrkii houkuttelemaan ostoskansaa alennetuin hinnoin joulukaupan superviikonloppuna 17.-18. joulukuuta.

– Pitää kuitenkin muistaa, ettei kauppias kauhean mielellään alennusmyyntejä aloita. Alennusmyyntihän ei kauppiaalle kannata, Kurjenoja korostaa.

Enin osa kauppaketjuista aikookin malttaa mielensä ja ryhtyä alennusmyynteihin vasta välipäivinä. Muiden muassa S-ryhmän Sokokset sekä Keskon Citymarketit, Anttilat ja Kodin Ykköset aloittavat alensa perinteiseen aikaan eli heti joulunpyhien jälkeen.

Joulukaupassa on myös nähty erityisiä tiettyjen tuoteryhmien hintakampanjoita, joiden ansiosta ostoksilla kävijä voi saada tietyn merkkituotteen huokeammalla hinnalla - ja tulee samalla ostaneeksi paljon muutakin.

– Tällaiset markkinointikampanjat ovat kansainvälinen trendi ja tulleet Suomeen muutama vuosi sitten. Nämä kampanjat ovat kuitenkin eri asia kuin perinteiset alennusmyynnit, Kurjenoja kertoo.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat