Onko koirasi varsinainen ankeuttaja? Tämän takia osa koirista keskeyttää muiden leikit: "Ei tarkoita, että koira ei haluaisi, että toisella on kivaa"
Osa koirista vaikuttaa haluavan estää muiden leikit. Lemmikki saattaa koirapuistossa intoutua haukkumaan leikkiviä koiria, mutta miksi?
Koirapuistossa kohtaa monenlaisia koiria, joista osa vaikuttaa suoranaisilta ankeuttajilta. Osa koirista saattaa intoutua haukkumaan muiden painileikkejä poliisinomaisesti – kuin haluten keskeyttää kaikenlaisen ilonpidon.
– Se ei välttämättä ole sitä, mitä ihminen inhimillistäen ajattelee: että koira ei haluaisi, että kellään on hauskaa. Koira ei ihan sellaiseen ajatteluun pysty, vaikka se siltä vaikuttaakin, ammattitutkinnon suorittanut eläintenkouluttaja Marjaana Lohivirta sanoo.
Leikkitappelu voi olla koiralle liian kiihdyttävää: "Jos leikki näyttää rajulta..."
Paljon koirien viestinnästä menee omistajilta ohi. Koirilla on käytössään esimerkiksi rauhoittavia signaaleja, joilla ne voivat rauhoittaa muita.
– Jos leikki näyttää rajulta, koira saattaa mennä väliin siksi, että se haluaa rauhoitella tilannetta. Se tavallaan haluaisi, että kaksi koiraa lähtee eri suuntaan. Toinen syy voi olla se, että on kiihdyttävää katsoa, kun kaksi muuta leikkitappelee. Yksi koira menee siihen vähän kierroksilla ja yrittää päästä leikkiin mukaan, Lohivirta kuvaa.
– Joskus, kun kaksi koiraa alkaa jahdata kolmatta, siihen voi alkaa tulla liikaa kierroksia mukaan ja jahdattavalla ei olekaan enää kivaa. Siinä jahtausleikki muuttuu liian todeksi.
Kyseessä voi olla myös paimennuskäyttäytymiseen liittyvä pysäyttäminen tai kontrollointi.
Katso myös: Miksi koira tulee kotona vihellyksestä luo, mutta metsässä "korvat katoavat"? Asiantuntija paljastaa syyn yleisen ongelman taustalla. Juttu jatkuu videon alla.
Hänen vanhemmasta koirastaan kuoriutuu joskus "ilopoliisi", jos perheen nuorempi koira painii toisen koiran kanssa.
– Jos molemmilla oma kaveri, kaikki on hyvin, mutta jos vain nuorempi koira leikkii, vanhempi saattaa mennä ikään kuin "auttamaan" ja katsomaan, ettei nuoremmalle tapahdu mitään.
"Se ei tarkoita, että koira ei haluaisi, että toisella on kivaa"
Vaikka leikkien valvominen saattaa omistajalle vaikuttaa poliisitoiminnalta, ankeuttamisesta ei ole kyse.
– Jotkut koirat ovat sosiaalisesti taitamattomia ja leikki voi sellaiselle koiralle olla liian hektistä. Ne eivät osaa leikkiä nätisti, vaan menevät rähinällä mukaan. Ehkä siinä tapahtuu liikaa asioita ja leikistä alkaa pikkuhiljaa tulla liian rajua ja osittain lipsahtaa totisuuden puolelle, Lohivirta sanoo.
Eri koiraroduilla on myös erilaisia tapoja leikkiä. Aina ne eivät täysin ymmärrä toistensa tapoja.
– Se ei tarkoita, että koira ei haluaisi, että toisella on kivaa.
Uusimmat
-
11:04
Kova ratkaisu: Susijengin huippulupaus jättäytyy pois NBA-draftista
-
11:00
Kesäterassi tulee taas – hän on ohjelman uusi juontaja!
-
10:55
Hunks-Jucci sai sairaalassa järkyttäviä uutisia – sitten lääkäri lausui uskomattomat sanat: "Aloin vain itkeä"
-
10:54
Autoilija säästyi Venäjän ohjukselta kuin ihmeen kaupalla Kiovassa – kojelautakamera tallensi tapahtuman
-
10:52
Marko Anttilalta koskettava ele sosiaalisessa mediassa: "Kiitollinen – nyt oon yksi teistä"
-
10:48
Uusi tieto Porin lapsikaappauksesta: Poliisilla kolmaskin epäilty
-
10:22
Kalle Rovanperä saattaa saada yllättävää apua epätoivoiseen tehtäväänsä – perjantaina edessä poikkeuksellinen haaste
-
10:20
F1-radan merkittävä muutos huolettaa tähtikuljettajia – "En odota sitä yhtään"
-
10:16
Venäjän ilmaiskussa kuollut nainen yritti hakeutua väestönsuojaan: "Se oli yksinkertaisesti lukittu" – MTV seuraa sotaa
-
10:16
Rynnäkköprikaatin isku asemiin oli liikaa: Venäläisten pako Bahmutissa tallentui dronekameraan
-
10:09
Ukrainalaiset kausityöntekijät haluavat nyt tienata rahaa myös kotimaansa auttamiseksi
-
09:57
Odotettu herkku vyöryy nyt suomalaiskauppoihin: Halpaa ja helppokäyttöistä!
-
09:47
OP:n maksuja koskenut häiriö korjattu
-
09:45
70's Show -tähti tuomittiin raiskauksista – näyttelijää odottaa jopa 30 vuoden vankeus
-
09:42
Ulkoministeri Billström: Ruotsin ratifioinnin venyminen olisi voitto Putinille
-
09:36
Hufvudstadsbladet saa ruotsalaisen pääomistajan
-
09:31
Mount Everestin "kuoleman vyöhykkeellä" tapahtui ihme
-
09:28
Romaaniin pohjautuvassa uutuussarjassa selvitetään naisen katoamista – pääosissa Saga Sarkola ja Johannes Holopainen
-
09:03
Mara huolissaan ulkomaisen työvoiman tulorajoista, Riikka Purralta suora vastaus: "Tulorajan tarkoituksena on rajoittaa maahantuloa"
-
08:35
Tutkimus löysi helpotuksen ikääntymisestä johtuvaan muistin heikkenemiseen: "Yksinkertainen ja edullinen keino"
-
Lataa lisää