Olympiastadionin erikoisesti sijoitetut valotaulut saivat aikaan polemiikin, nyt asialle saatiin selitys – "Ei tässä suunnitteluvirhettä ole tapahtunut"

Tällaisia ovat Olympiastadionin katsomopaikat, joilta ei näe mitään – stadionin johtaja kertoo, miksi näin on 5:57
Olympiastadionin johtaja Ari Kuokkanen avasi keskustelua herättäneiden valotaulujen sijoitusratkaisua MTV Uutiset Livessä.

Olympiastadionin johtaja Ari Kuokkasen mukaan tietyille paikoille näköesteen luovan valotaulun sijoittelussa ei ole tapahtunut suunnitteluvirhettä.

Sosiaalisessa mediassa levisi Kiffenin ja FC Viikinkien välisen Kakkosen ottelun aikana kuva, josta näkyy selkeästi olympiastadionin valotaulun peittävän näkökentän stadionin ylärivien paikoilla. Kuva aiheutti paljon keskustelua siitä, onko stadionin remontin suunnittelussa tapahtunut karmiva virhe.

Näin ei kuitenkaan ole. Olympiastadionin johtaja Ari Kuokkasen mukaan alkuperäisen suunnitelman mukaan valotaulut oli tarkoitus asentaa stadionin katolle, mutta idea todettiin lopulta kehnoksi.

– Meillä oli ideana laittaa skriinit katolle, jolloin ne eivät olisi vieneet yhtään paikkaa. Olympiastadion on rakennuslailla suojattu rakennus, jonka katto on meidän viides julkisivumme, eikä sinne saa skriinejä sijoittaa. Ehkä se olisi tuulikuorman, turvallisuuden ja maisemakuvallisestikin vähän huono idea. Hankkeen alkuvaiheessa luovuttiin siitä, Kuokkanen kertoo MTV Uutiset Liven haastattelussa.

Tästä johtuen valotaulut asennettiin niin, että näköesteisiä paikkoja tulisi mahdollisimman vähän.

– Ei tässä suunnitteluvirhettä tapahtunut, vaan tämä on ollut tiedossa koko hankkeen ajan. Nämä olivat valintoja, joita stadionia rakentaessa joutuu ikävä kyllä tekemään. Aina ei ole parasta vaihtoehtoa tarjolla.

Olympiastadionin valotaulut ovat kuitenkin käytössä vain urheilutapahtumissa. Näköesteisille paikoille ei myydä lippuja.

– On selvä juttu, ettei näköesteisiä paikkoja myydä. Nämä skriinithän ovat käytössä ainoastaan urheilutapahtumissa. UEFA:n alaisia jalkapallo-otteluja ei ilman skriinejä pelattaisi. Olimme siinä tilanteessa, että joko meillä on skriinit, hieman näköesteisiä paikkoja ja jalkapallo-otteluita tai ei skriinejä eikä UEFA:n alaisia otteluita. Valinta oli aika helppo meille, Kuokkanen sanoo.

– Kun taloutta ajattelee, parasta olisi, ettei yhtään näköesteistä paikkaa olisi, mutta meillähän on nyt vähemmän näköesteisiä paikkoja kuin ennen remonttia. Se on ehkä tässä hieman hukkunut, Kuokkanen jatkaa.

Lue myös:

    Uusimmat