Mia Suszkon mukaan Olli Lindholm oli sydämellinen ja aidosti välittävä.
The Voice of Finland -ohjelmassa Olli Lindholmin tiimissä laulanut Mia Suszko muistelee entistä mentoriaan lämpimästi. Lindholm menehtyi yllättäen sairauskohtaukseen maanantain ja tiistain välisenä yönä vain 54-vuotiaana.
Suszko sijoittui kilpailussa toiseksi ohjelman seitsemännellä kaudella vuonna 2018, ja on sen jälkeen ollut taustalaulajana Yön kiertueella.
Suszko kertoo MTV Uutisille, että ennen The Voice of Finlandiin osallistumista hänellä oli Lindholmista hyvin erilainen kuva. Hän ei alun perin ollut Lindholmin valmennettava, vaan Lindholm kaappasi hänet omaan tiimiinsä kilpailun puolivälissä.
– Minulla oli aluksi aika vahvat epäilyt, kun jouduin hänen tiimiinsä, Suszko kertoo.
Hänen käsityksensä Lindholmista muuttui kuitenkin nopeasti.
– Hän oli todella sydämellinen. Hän saattoi monesti soittaa, että tässä on valkku moi, puhutaanpas näistä musiikkiasioista. Hän kyseli aina, mitä minulle oikeasti kuuluu. Tuntui, että hän oikeasti välitti.