Olli Herman avoimena rakkauden syttymisestä: "Hän kutsui minut kakulle ja kahville"

Olli Herman puhui MTV Uutiset Liven haastattelussa muun muassa uudesta singlestään sekä sen aiheesta: rakkaudesta.

Reckless Love -yhtyeen nokkamiehenä julkisuuteen noussut laulaja Olli Herman julkaisi hiljattain neljännen soolosinglensä.

Myös suomalaisen superkokoonpano The Local Bandin riveistä tutun Hermanin, 35, Mä haluun sut -single kertoo rakkaudesta.

– Se on tosi henkilökohtainen, omasta elämästä ja elämäntilanteesta kirjoitettu biisi. Rakkauslaulu, Herman kuvailee.

– Rakkauslaulun pitääkin olla tunteikas. Rakkaus on tunteista suurin ja voimakkain. Sen voima on käsittämätön ja sen ansiosta rokkarikin inspiroituu kirjoittamaan herkempää biisiä.

Olli Herman on kirjoittanut Mä haluun sut -kappaleen nykyiselle rakkaalleen Tytille.

– Kun soitin laulun ensimmäistä kertaa hänelle, se oli aika tunteikas hetki. Kyllä siinä taisi puolin ja toisin silmäkulma kostua, Herman paljastaa.

Miten Ollin ja kahvilayrittäjänä työskentelevän Tytin rakkaus syttyi?

– Se on varmaan aika tavallinen tarina nykypäivänä. Olin tietoinen hänestä sosiaalisen median kautta. Lopulta kirjoitin hänelle viestin ja hän kutsui minut kakulle ja kahville, laulaja kertoo.

– Sekin on aika suomalaista, että tapasimme kahvin merkeissä. Kahvi ei ollut Saludoa, Herman nauraa.

Olli Herman kertoo, että häntä yhdistää rakkaan kanssa moni asia. Hän on hehkuttanut rakkauttaan myös Instagram-tilillään.

– Kaikki Mä haluun sut -biisissä on totista totta ja omasta elämästä. Lista meitä yhdistävistä tekijöistä olisi loputon, hän toteaa.

– Sellaisia ovat ainakin halu heittäytyä ja halu näyttää se, että on rakastunut ja onnellinen. Sanonta "Kell' onni on, sen kätkeköön" ei pidä meidän kohdalla paikkaansa. Se on ennemmin, että "Kell' onni on, sen näyttäköön". Se meitä ainakin yhdistää.

Herman ei ole suuntaamassa vielä soolokeikoille.

– Neljän julkaistun biisin varassa ei ehkä vielä kannata niin tehdä. Mutta haluan julkaista lisää biisejä ja jossain vaiheessa kokonaisen albumin, Herman sanoo.

– Olen kasailemassa soolobändiä. Se olisikin sitten kolmas aktiivinen bändi minulle Reckless Loven ja The Local Bandin lisäksi. Siihen tähtään, että pääsen soolokeikoille ennemmin kuin myöhemmin.

The Local Band aktivoituu, kun omilla tahoillaan kiireiset yhtyeen jäsenet (Herman, The 69 EyesinJussi 69, Children Of Bodomin Alexi Laiho ja Lost Societyn Samy Elbanna) löytävät taas yhteistä aikaa.

Reckless Love taas aktivoituu tulevana kesänä tekemään muutaman festivaalikeikan ulkomailla.

– Kyllä tämä soolohomma on tällä hetkellä se homma, mihin kaikki paukut laitetaan. Tuntuu siltä, että ihmiset alkavat enemmän hiffaamaan, mistä tässä on kyse, Herman toteaa.

– Minulle rock on laaja käsite. On aina kuulijasta kiinni, mikä on rokkia ja mikä ei. Soolokappaleitani on kuvailtu muun muassa aikuisrockiksi ja pumpulinpehmeäksi rock'n'rolliksi sekä seksi-iskelmäksi. Kaikki käy! Minulle se on musiikkia. Sen tarkoitus on puhutella, koskettaa ja viihdyttää.

Lue myös:

    Uusimmat