Olkiluoto 3:n valvomosta puuttui riittävä miehitys yövuoroon – "Heikentää toimintakykyä häiriötilanteissa"
Olkiluoto 3:n ydinvoimalalla on tapahtunut poikkeava tapahtuma. Teollisuuden voiman mukaan voimalan valvomossa ei ollut tiistaina 20. kesäkuuta riittävästi henkilökuntaa, kun yövuoroon ei saatu sijaista ajoissa.
Ohjeistetusta minimimiehityksestä poikettiin hieman alle kahden tunnin ajan, kunnes sijainen saatiin paikalle. Valvomon minimimiehitys ohjeistetaan turvallisuusteknisissä käyttöehdoissa.
Voimayhtiö on käynnistänyt toimenpiteet vastaavanlaisen tapahtuman ehkäisemiseksi heti tapahtuman jälkeen.
Tapahtumalla ei ollut välitöntä vaikutusta ydinturvallisuuteen. Tapahtuman vakavuusaste luokitellaan kansainvälisen INES-luokitusjärjestelmän mukaisesti luokkaan 1. Vaikka tapahtuman perusluokka on 0, TVO on päättänyt korottaa sitä yhdellä turvallisuuskulttuuriin liittyvien tekijöiden vuoksi.
Poikkeaminen minimimiehityksestä heikentää valvomon toimintakykyä erityisesti mahdollisissa häiriötilanteissa.
Ydinlaitoksella sattuvien tapahtuminen vakavuusaste luokitellaan kansainvälisen luokituksen mukaisesti. INES-asteikolla on seitsemän eri vakavuusluokkaa, joista luokat 4–7 luokitellaan onnettomuudeksi, luokat 1–3 turvallisuutta heikentäneeksi tapaukseksi ja luokka 0 poikkeukselliseksi tapahtumaksi, jolla ei ole turvallisuusmerkitystä.
TVO on toimittanut asiaa koskevan käyttötapahtumaraportin Säteilyturvakeskukselle. STUK käsittelee käyttötapahtumaraportin ja antaa siitä aikanaan lausuntonsa.
Uusimmat
-
06:21
Verottajalta viimeinen muistutus
-
06:11
Näin sääilmiöt El Niño ja La Niña vaikuttavat suomalaisten suosikkikohteisiin
-
06:06
Helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaisseremoniat alkavat Iranissa
-
06:03
Jukka Jalonen latasi räväkän kommentin Leijonien MM-jättiottelun alla – muistutti toimittajaa "30 vuoden urastaan"
-
05:55
Romanikerjäläisilmiö muuttui – Itä-Euroopassa kiertää nyt sana Suomesta
-
05:51
Käännytyslaki etenee tänään eduskuntaan – hallitus kertoo esityksestä aamulla
-
05:35
USA: Gazaan saatu satoja tonneja humanitaarista apua väliaikaisen laiturin kautta
-
05:33
Securitas-pomon epäillystä miljoonapetoksesta hämmentävää lisätietoa – nyt puhuu vastatiedusteluakin tehnyt vartija
-
05:30
Huomasitko? Leijonien MM-ottelussa erikoinen näky – luottohyökkääjältä raivokas reaktio: "Kyllähän noita pitää!"
-
05:25
Poliisi: Espoossa kadonnut nainen on löytynyt
-
05:13
Vornanen palaa tänään eduskuntaan
-
02:00
THL: Tyttöjen mielenterveysongelmat lisääntyneet – yhden ryhmän tilanne parantunut koronan jälkeen
-
00:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:42
Jukka Jalonen raivosi Jesse Puljujärvelle – latasi kovaa palautetta vielä MM-areenan käytävillä: "Teki ison virheen"
-
00:28
Petteri Sihvoselta jyrkkä vaatimus Leijonien MM-painepelin jälkeen – suora viesti Jukka Jaloselle: "Pidän sitä ihan skandaalina"
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
Lataa lisää