Nyt tätä superfoodia saa – luonnon oma terveysherkku löytyy lähimetsästä
Ravintorikas mustikka alkaa näyttää kypsymisen merkkejä, joten jo tällä viikolla kannattaa käydä poimimassa tätä superfoodiksikin kutsuttua marjaa. Sato on kuitenkin tänä vuonna keskinkertainen.
Piirakkamarjoja on jo saanut jonkin aikaa aukeammilta paikoilta, mutta Metsäntutkimuslaitos Metlan mukaan mustikan pääsato kypsyy tämän viikon loppuun mennessä poimittavaksi. Nyt kannattaakin poimia korit äkkiä täyteen tätä superherkkua, sillä mustikkasato on viime vuoden huippusadon jälkeen vain keskinkertainen. Itä-Suomen mustikkasadosta on tulossa suurempi kuin Länsi-Suomen tai Lapin sadosta.
Mustikka muuntautuu moneksi keittiössä. Se on hyvä raaka-aine marjakeittoihin, pirtelöihin, puuroihin, mehuihin ja leivonnaisiin. Mustikkaa säilötään pakastamalla, kuivaamalla, survomalla sekä keittämällä mehuksi ja hilloksi.
Ravintorikas herkku
Arktiset Aromit ry valitsi aiemmin tänä vuonna vuoden 2013 marjaksi monikäyttöisen mustikan. Superfoodiksi kutsuttu marja on maukas ja ravintorikas herkku, joka sisältää runsaasti C- ja E-vitamiinia.
Mustikan valttina pidetään erityisesti sen sisältämiä antosyaaneja, joilla on havaittu olevan ihmiselle hyödyllisiä terveysvaikutuksia. Harvardin yliopistossa tehtiin yhteensä 93 600 naisen terveys- ja ruokavaliotietoihin perustuva tutkimus, joka toi lisätietoa marjojen sisältämien antosyaanien vaikutuksesta. Se osoitti, että antosyaanirikkaiden mustikoiden ja mansikoiden säännöllinen käyttö vaikuttaa positiivisesti sydänterveyteen. 18 vuoden ajan kerätyt terveys-ja ruokavaliotiedot paljastivat, että antosyaania sisältävien marjojen nauttiminen saattaa vähentää sydänkohtauksen riskiä nuorilla ja keski-ikäisillä naisilla. Marjoja vain harvoin syöviin naisiin verrattaessa sydänkohtausriski oli 32 prosenttia pienempi niillä naisilla, jotka söivät mustikoita tai mansikoita kolmesti viikossa.
Tutkijat uskovat marjojen sydänterveydelle myönteisten vaikutusten johtuvan muun muassa mustikan sisältämistä flavonoideista ja erityisesti antosyaniini-flavonoideista, koska niiden on todettu laskevan verenpainetta, edistävän verisuonten toimintaa ja parantavan insuliiniresistenssiä. Tutkimus julkaistiin tammikuussa arvostetussa Circulation-lehdessä.
(MTV3)
Kokeile reseptejä:
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää