Sveitsin Carlo Janka johtaa miesten MM-suurpujottelua Val d'Isèressä ensimmäisen kierroksen jälkeen. Toisena oleva Itävallan Benjamin Raich jäi Jankan vauhdista 0,48 sekuntia.
Toinen kierros on parhaillaan käynnissä. Avaa tästä reaaliaikainen tilanneseuranta!
Erot kärjessä venähtivät ensimmäisellä kierroksella melko suuriksi, sillä kolmanneksi laskenut Italian Massimiliano Blardone on 0,96 sekunnin päässä Jankasta.
Suomalaisedustajat Jukka Leino ja Marcus Sandell ovat sijoilla 20 ja 21. Tasapaksun suorituksen tehnyt Leino päihitti maanmiehensä yhdellä sadasosalla. Eroa kärkeen kertyi kuitenkin 3,51 sekuntia.
- Yläosa tuli ihan kohtuullisesti, vaikka vielä puhtaammin olisi voinut sielläkin tulla. Yhden vähän liian tiukan käännöksen tein ja jouduin odottelemaan seuraavalle portille, Leino totesi.
Sandell oli tyytyväinen laskun alkuun, mutta sitten ote vähän herpaantui.
- Alku oli ihan jees, tuli hyvä fiilis ja tsemppi. Ennen toista väliaikaa tuli pieni kämmi. Sitten ajattelin vetää lopun ihan täysiä. Osuin kai johonkin uraan ja tein ekstramutkan. Silloin ei ole hirveän nopea, Sandell myönsi.
Tilanne 1. kierroksen jälkeen:
1. Carlo Janka SUI 1.08,25 2. Benjamin Raich AUT +0,48 3. M. Blardone ITA +0,96 4. Didier Cuche SUI +1,13 5. Marcel Hirscher AUT +1,15 6. Manfred Moelgg ITA +1,19 7. Philipp Schörghofer AUT +1,59 8. Jean-B. Grange FRA +1,65 9. Ted Ligety USA +1,71 10. Truls-Ove Karlsen NOR +1,95 11. Alexander Ploner ITA +1,99 12. Aksel Lund Svindal NOR +2,21 13. Marc Berthod SUI +2,30 14. Davide Simoncelli ITA +2,34 15. Didier Defago SUI +2,53 16. Gauthier de Tessieres FRA +2,60 17. Bode Miller USA +2,72 18. Bernard Vajdic SLO +3,06 19. Ales Gorza SLO +3,10 20. Jukka Leino FIN +3,51 21. Marcus Sandell FIN +3,52 22. Tim Jitloff USA +3,84 23. Felix Neureuther GER +3,86 24. Robbie Dixon CAN +4,02 25. C.J. Simari Birkner ARG +4,23 26. Krystof Kryzl CZE +4,35 27. Niklas Rainer SWE +4,39 28. Sergei Maitakov RUS +4,66 29. Naoki Yuasa JPN +5,11 30. Natko Zrncic-Dim CRO +5,28
