Nylon Beat -yhtyeestä tunnetuksi tullut Jonna Geagea (omaa sukua Kosonen) on tekemässä comebackia sooloartistina. Hän ei jännitä menestystään kuitenkaan liikoja.
– Jos musiikkiura ei onnistu, menen ehkä oikeisiin töihin. En tiedä, mitä työtä voisin tehdä, mutta se on katsottava sitten fiiliksen mukaan. En ole miettinyt asiaa, Jonnas's Problem -yhtyeessä aiemmin musisoinut laulaja tuumaa.
Viime vuodet Jonna on tahkonnut musiikkiteatteria. Niin myös tällä hetkellä.
– Esiinnyn Tampereella kesäteatterissa. Minun piti itse asiassa pitää tämä vuosi taukoa teatterihommista, mutta koska levyni julkaisu myöhästyi, otin tällaisen kesätyön.
Jonnan uusi levy julkaistaan lopulta lokakuussa, minkä jälkeen hän lähtee keikoille.
– Olen oman osuuteni levystä jo tehnyt. Ehdin lomaillakin viikon, jonka vietin Sisiliassa. Siellä oli ihanaa.
(MTV3)
