Nuorilla tuplasti enemmän maksuhäiriöitä vanhempiin verrattuna

Nuorten maksuhäiriömerkinnät lisääntyvät muita ikäluokkia nopeammin. Viime vuonna alle 30-vuotiaista nuorista aikuisista seitsemän prosenttia sai maksuhäiriömerkinnän. Osuus oli lähes kaksinkertainen verrattuna vanhempiin ikäluokkiin.

Velkamäärät ovat nousseet muutaman vuoden ajan sekä kappale- että euromääräisesti. Velkaneuvontaa antava Takuu-Säätiö on huolissaan etenkin nuorten maksuhäiriömerkinnöistä.

- Kierre lähtee liikkeelle niin, että ensimmäinen lasku jää maksamatta ja ihminen hätääntyy perintäkirjeestä ja ryhtyy miettimään mistä saisi uutta lainaa maksaakseen sen entisen pois, kertoo Takuu-Säätiön toiminnanjohtaja Leena Veikkola.

Usein velkaongelma käynnistyy sairauden seurauksena.

- Joutuu sairauslomalle jolloin tulot alenee tai sitten velkaongelma tuo mukanaa psyykeongelmia, Veikkola sanoo.

Tämä vuosi on Euroopassa köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen vuosi. Veikkolan mukaan pitkäaikaistyöttömän Suomessa saama työmarkkinatuki jää pienimmillään reilusti köyhyysrajan alapuolelle.

- Kun työmarkkinatuki on noin 440 euroa kuussa ja Euroopan Unionin määrittämä köyhyysraja menee Suomessa 1100 eurossa, niin onhan se selvä, että vaikka työmarkkinatuen päälle saisi asumistukea niin eihän se voi riittää.

"Tunnelin päässä on valoa"

Takuu-Säätiössä toivotaankin, että velkojen kanssa ei jäädä yksin vaan apua uskallettaisiin hakea.

- Tunnelin päässä on valoa ja veloista selviää, joko ne pystyy maksamaan tai ne järjestellään muulla tavalla. Vaikka velkaongelmien selvittely voi kestää pitkään niin toivoisin että ihmiset hakisivat apua, koska kierteestä voi päästä pois.

Veikkolan mukaan esimerkiksi lainan takaajan asema on kuitenkin parantunut 90- luvusta.

- Takaajat eivät ole enää niin huonossa asemassa, mutta olen kuitenkin huolissani siitä, että takaajia on jälleen ryhdytty ottamaan ja toivon, että takaajat tietävät sen mihin nimensä laittavat.

Lue myös:

Katso toiminnanjohtaja Leena Veikkolan haastattelu (Huomenta Suomi 25.5.2010)

Lue myös:

    Uusimmat