Tässä kaksiossa asuu iloinen, nauravainen ja urheilullinen nuori nainen. Kun muutosta kaipaavaa kotia katsoo, niin se ei kyllä oikein ole asujansa näköinen. Kodista löytyy kaikki tarpeellinen, mutta yleisilme on aika vaisu ja iloton. Muutoksen suunnitteli Henna Ahonen.
Kaikki kalusteet on hankittu jo vuosia sitten ajattelematta kokonaisuutta sen enempää. Koti muistuttaa enemmänkin opiskelijan kuin aikuisen naisen kotia. Uudenlaisen tunnelman lisäksi makuuhuoneeseen toivottiin lisää säilytystilaa vaatteille ja asusteille. Vaatehuone alkoi olla jo ääriään myöten täynnä.
Muutoksen jälkeen on ilo palata täysin uudistuneeseen makuuhuoneeseen. Huone on suhteellisen suuri kaksion makuuhuoneeksi ja sen lisäksi myös melko pitkän ja kapean mallinen. Tästä syystä tila pystyttiin helposti jakamaan kahteen osaan. Huoneen etuosasta tehtiin pukeutumistila ja peräosa pyhitettiin nukkumiselle ja rauhoittumiselle.
Väreinä pinkkiä ja hopeanharmaata
Tilat haluttiin erottaa toisistaan ihan erilaisilla värimaailmoilla. Pukeutumistilaan valittiin todella näyttävä ja pirteä pinkki tapetti, kun taas sängyntausta maalattiin tummanharmaaksi. Tummasta seinästä tulee upeasti esille myös valkoinen teetetty sängynpääty. Tilojen rajaa haluttiin vielä korostaa tumman harmaalla lankaverholla.
Vastapainoksi tummalle ja räväkälle seinälle maalattiin vastapäinen seinä vaalean harmaaksi ja käsiteltiin vielä kuultavalla hopealasyyrillä. Tästä seinästä haluttiin tehdä hyvin rauhallinen ja harmoninen, koska se on seinä jota katsellaan kun maataan sängyllä.
Harmonista tunnelmaa lisäävät vielä harsomaiset valkoiset verhot, jotka pehmentävät mukavasti luonnonvaloa.
Koska huoneeseen kaivattiin lisää säilytystilaa, hankittiin suuri valkoinen lipasto, johon mahtuu paljon vaatteita ja asusteita. Uusi hankinta on myös nahan jätepaloista tehty ihastuttava matto. Ja kuin pisteeksi iin päälle löydettiin valkoinen Hymy-tuoli, joka muotoilultaan muistuttaa iloista ja leveää hymyä.
Noin 20 neliön makuuhuone koki suuren muutoksen. Lopputulos on samaan aikaan sekä pirteä että harmonisen rauhallinen. Tähän vaikuttaa paljolti se, mistä kulmasta huonetta milloinkin katsellaan. Parasta on kuitenkin, että huone on nyt asukkaansa näköinen!
Tapetti: Studio Decor Eijffinger- Grand Cru- 360202
Töölön Tapetti ja Väri Messeniuksenkatu 1, Helsinki
www.varisilmatoolo.fi
Maalit: Harmony sisustusmaali tumman harmaa sävy S499, vaalea harmaa sävy J497, hopea Taika helmiäislasyyri kuultava
Tikkurila
www.tikkurila.fi
Sängynpääty: teetettiin,
tiedustelut Ahonen Tuula 050- 522 8352
Kangas ja pehmusteet sängynpäätyyn
Kangaskauppa Kilometri, Hämeenlinna,
www.kilometri.fi
Tumman harmaa Linum tyyny sängyllä
Sisustusnido Hämeenlinna 03- 6537 437
www.sisustusnido.fi
Valkoiset tyynyt sängyllä
Laura Ashley, Pohjois- Esplanadi, Helsinki
www.lauraashley.fi
Hymy- tuoli Valanti, Pöytävalaisimet Heila ja Tolomeo, pyöreä yöpöytä Valanti
Vepsäläinen Oy Takojankatu 8, Tampere
www.vepsalainen.com
lipasto, verhot, suuri taulu
Ikea Vantaa
www.ikea.fi
Dash-päiväpeitto, karvatyyny
Isku Tampere Sammonkatu 47 www.isku.fi
Kynttilälampetti
Indiska, Hämeenkatu 18, Tampere
Nahkamatot
Deco-Partners Helsinki 09- 739 500 ja Tampere 03- 222 6692
www.deco-partners.fi
Valkoinen vanha penkki
Mingu Home, Rongankatu 5-7, Tampere www.minguhome.fi
Henna Ahonen /Sisustussuunnittelu hDesign
www.hennadesign.fi
henna.ahonen@hennadesign.fi