Nord Stream -putkiin tehdyt iskut herättävät kysymyksen: Laajeneeko eskalaatio Itämerelle? Näin asiantuntijat arvioivat

Gazpromilla on Venäjän hallinnon lupa puolustaa Nord Stream -putkia sotilaallisesti 3:31
Nord Stream -kaasuputket ovat olleet alusta alkaen turvallisuusuhka, vaikka päättäjät ovat muuta väittäneet – Asian ytimessä ohjelma avaa, miksi

Nord Stream -kaasuputkiin tehdyt iskut herättävät kysymyksen siitä, voiko tilanne Itämerellä eskaloitua jopa sotilaallisesti. Näin asiantuntijat arvioivat tilannetta. 

Sabotaasi. Se on kuluvan viikon ja myös tämän päivän sana. Ruotsalaismediat uutisoivat varhain tänä aamuna, että Nord Stream -kaasuputkessa on havaittu neljäs vuotokohta. 

Nord Streamin molempiin putkilinjoihin tehdyt iskut ovat saaneet etenkin Pohjoismaat varpailleen. Vielä ei tosin osata sanoa, mikä maa tai taho on iskujen takana. Vahvat epäilykset osoittavat kuitenkin Venäjän suuntaan

Esimerkiksi Puolustusvoimien pääesikunnan entinen tiedustelupäällikkö Pekka Toveri on todennut, että Venäjä on valmistellut ja harjoitellut vedenalaisen infrastruktuurin rikkomista jo vuosia ja Nord Streamin ongelmat johtuvat itänaapuristamme.

Venäjä luonnollisesti itse kiistää olleensa osallisena räjähdyksiin.

Tanskan puolustusministeri Morten Bødskov totesi eilen, että Itämeren alueen turvallisuustilanteesta on syytä olla huolissaan. Lisäksi Nato on tuoreessa lausunnossaan todennut, että iskut Itämerellä ovat erittäin huolestuttavia. 

Samalla herää kysymys, laajeneeko Venäjän hyökkäyksestä alkunsa saanut konflikti Itämerelle?

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Matti Pesu ei sulkisi eskalaation mahdollisuutta pois, vaikkakaan ei näe sitä todennäköisenä. Hänen mukaansa alueen strategiset asemat ovat Venäjälle epäedulliset. Jos Venäjän hyökkäyssota laajenisi Itämerelle, se lisäisi todennäkösyyttä sille, että Naton voimakkaammalle väliintulolle. 

– Tämä ei poissulje jonkinlaisen, sotilaallisen voimankäytön kynnyksen alittavan, eskalaation mahdollisuutta.

– Kaasuvuotojen hyväksikäyttäminen meriliikenteen häirinnälle on nostettu esiin eräänä vaihtoehtona. Muitakin mahdollisia skenaarioita on, Pesu listaa tviiteissään. 

Pesu kuivailee tilannetta, jossa Venäjän laivasto aktivoituisi Itämerellä. Jos näin kävisi, myös länsi ja Nato-maat reagoisivat siirtämällä omia merivoimiaan alueelle. 

– Meriliikenteen häirintä voisikin luoda tilanteen, jossa Naton ja Venäjän merivoimat olisivat konkreettisesti alueella vastakkain. Suoran konfliktin riski kasvaisi, Pesu kaavailee.

Jos tviittiketju ei näy, voit katsoa sen täältä

Ja tämän myös Venäjä tiedostaa – viimein nyt, kun Nato tuoreessa lausunnossaan kertoo vastaavansa "kaikkiin tahallisiin hyökkäyksiin kriittistä infrastruktuuria kohtaan yhtenäisellä ja määrätietoisella" tavalla. 

Asiantuntija: Venäjä on siirtymässä häiriöistä operaatioihin

Sotatieteiden tohtori Jarno Limnéll pitää eskalaatiota mahdollisena – niin myös iskuja muihinkin kohteisiin, ei vain Nord Streamin kaasuputkiin.  

– Putinin toimilla ei näytä olevan rajoitteita. Eskalaatio on mahdollinen, myös iskut muualle. Energia-infran kohteita ja kybermaailmaa kannattaa nyt seurata, Limnéll ohjeistaa Twitterissä. 

Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä

Ulkopoliittisen instituutin tutkimusjohtajan Mikael Wigell puolestaan on tviiteissään suorasanaisempi. Hänen arvionsa mukaan Nord Stream -sabotaasi merkitsee konfliktin eskaloitumista lähemmäs Euroopan unionia.

Jos Venäjä on todistetusti kaasuputki-iskujen takana, Wigellin mukaan kyse on merkittävästä käänteestä hybridivaikuttamisessa, jota Venäjä on jo pitkään kohdistanut Eurooppaan ja laajemmin Länteen. 

Enää kyse ei ole vain yksittäisistä hybridi-iskuista vaan kokonaisesta operaatiosta. 

– Venäjä on hybridiuhkien saralla siirtymässä Itämeren alueen hybridihäiriöistä hybridioperaatioihin. 

Mitä Wigell tarkoittaa tällä? Ollaanko Suomessa varauduttu hybridiuhkiin, joita voi tulevaisuudessa kohdistua myös Suomeen?

Katso Mikael Wigellin haastattelu MTV Uutiset Liven suorassa lähetyksessä kello 14.30 alkaen!

Pelolle ei saa antaa valtaa

Sekä Suomen hallitus että monet asiantuntijat korostavat, että Suomeen ei tällä hetkellä kohdistu sotilaallista uhkaa ja että nopeasti muuttuneisiin tilanteisiin tulee suhtautua maltilla. Pelolle ei saa antaa valtaa.  

Ulkopoliittisen instituutin johtajan Mika Aaltolan arvion mukaan Venäjän viimeaikaisten temppuilujen taustalla on sen heikkous.

– Oman kaasuputken räjäyttäminen ei vielä kauheasti pelota, muuta kuin ympäristötuhon osalta. Kyllä Venäjä voi myös katkoa datakaapeleita, hän toteaa Twitter-tilillään.

Aaltola muistuttaa, että Ukraina on syönyt Venäjän sotilaallista kykyä siinä määrin, ettei jäljellä ole kuin "kykyä lähinnä sotkemiseen, sabotaaseihin ja pelon herättämiseen".

– Pelkokin herään vain, jos annamme sen tapahtua, Aaltola muistuttaa tviitissään.

Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä

Kuinka Venäjä hyötyy iskusta Nord Stream putkeen? 3:00
Kuinka Venäjä hyötyy iskusta Nord Stream putkeen? Katso asiantuntijan haastattelu!

Lue myös:

    Uusimmat