Ministerit Haavisto ja Kaikkonen Nord Streamin vuodoista: Tuhojen suuruus viittaa valtiotasoiseen toimijaan – ei sotilaallista uhkaa Suomelle

Puolustusministeri Kaikkonen vastaa toimittajien kysymyksiin mm. Nord Streamin tilanteesta 4:40
Näin puolustusministeri Antti Kaikkonen vastasi toimittajien kysymyksiin muun muassa Nord Streamin tilanteesta

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) kertoo tiedotustilaisuudessa, että Nord Stream -putkiin liittyvät tapahtumat eivät muodosta sotilaallista uhkaa Suomelle. Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan tuhojen suuruus viittaa valtiotasoiseen toimijaan.

Antti Kaikkosen mukaa tutkinta vuotojen syystä on alkanut, mutta tässä vaiheessa voi sanoa, että merkit viittaavat tahalliseen toimintaan ja sabotaasiin.

– Eivät putket siellä itsestään räjähtele, Kaikkonen sanoo.

Kyse on hänen mukaansa vakavasta asiasta.

Kaikkosen mukaan on liian varhaista ottaa kantaa tekijään tai osoittaa syyllisiä.

Hän kertoo keskustelleensa asiasta Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvistin kanssa.

Ulkoministeri Haavisto: Tahallisen sabotaasin mahdollisuutta ei voida sulkea pois 

Ulkoministeri Pekka Haaviston mukaan tahallista sabotaasin mahdollisuutta ei voida sulkea pois Nord Stream -putkiin liittyvissä tapahtumissa.

Haaviston mukaan voisi melkein sanoa, että kyseessä on valtiotasoisen toimija. Tuhojen suuruus viittaa siihen, ettei ihan mikään yksittäinen veneilijä ole ollut asialla.

– Puhutaan sen luokan tuhoista, että se on jo ammattilaisten toimintaa, hän kommentoi STT:lle.

Hän ei kuitenkaan yksilöi, mihin epäilyt kohdistuvat.

– Täytyy odottaa, mitä saadaan selville. Odotetaan siitä tietoja, hän sanoo.

Haaviston mukaan tapahtumat eivät suoraan vaikuta Suomen energiatalouteen mutta ne tuovat Suomeakin lähemmäs hybridiuhkien mahdollisuutta, jos tahallisesta toiminnasta on tosiasiassa ollut kyse.

– Merenpohjassa kulkee putkien lisäksi tietoliikennekaapeleita ja sähköyhteyksiä. Ja tämä tuo tietysti sen ajatuksen lähemmäs, että kaikkea tällaista voidaan vahingoittaa.

Hallitus järjestää myöhemmin illalla pidemmän tiedotustilaisuuden asiasta.

Lue myös:

    Uusimmat