Tappio Suomelle tuli kuppiloihin kultaa huuhtomaan kokoontuneelle ruotsalaisyleisölle shokkina. Viimeistään 1-4-tilanteessa solnalaisessa lähiökapakassa moni tyhjensi lasinsa ja lähti valumaan kohti ulko-ovea.
Hautajaistunnelmissa elettiin kuppiloiden lisäksi myös TV3:n kisastudiossa, eikä kyyneliltäkään säästytty. Toiseen erätaukoon asti kestänyt optimismi mureni totaalisesti kolmannen erän aikana. Leijonia ei kuitenkaan unohdettu onnitella ansaitusta voitosta.
Iltapäivälehti Expressen summasi illan tuntoja harvinaiseen puhtaalla suomella kirjoitettuun otsikkoon: PERKELE. Samasta voimasanasta ammensi tarinaa myös Aftonbladet. Edellisenä päivänä urheiluliitteen kannessa tuttia suussa imeskellyt leijona narskutteli nyt kolmea kruunua hampaissaan: ”Perkele, lastenleikkiähän siitä tuli…”
Sinivalkoinen Sergelin tori
Kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu AIK-vahti Viktor Fasth oli pelannut MM-turnauksen aikana tiensä ruotsalaisten sydämiin, ja sankaria puolusteltiin viimeiseen asti. Nyt päiviteltiin, kuinka menestysveskari jätettiin niin yksin päätöserässä.
Tappio tuli monen mielestä mauttomalla tyylillä. ”Noloa", ”Totaalinen fiasko”, otsikoitiin kolmen kruunun romahdusta.
- Jos hävitään, pitää hävitä tyylillä, Aftonbladetin Lasse Anrell summasi.
Anrell totesi, ettei Mats Sundinin ja Peter Forsbergin aikana moista päässyt tapahtumaan.
Keskustelupalstoilla teilattiin voimakkaasti myös TV3:n studioekspertti Calle Johanssonin vähätteleviä kommentteja Mikael Granlundista. Johansson kun äityi toteamaan, että Granlund ”luulee olevansa niin hyvä” Venäjä-ottelun ihmemaalin jälkeen.
Vaikka kymmentuhatpäinen kansanjuhla jäikin näkemättä, Tukholman keskusaukio Sergelin tori ei ollut suinkaan juhlijoista tyhjä. Moni voitosta villiintynyt ruotsinsuomalainen oli hakeutunut torille testaamaan suihkulähteen uimakelpoisuutta.
Iltapäivälehtien lööpeissä ja kansissa pettymystä ei hierottu enempää kasvoille, vaan uutinen hukutettiin varsin pienellä kannen marginaaleihin. Kesän ennustetut lomasäätkin saivat aamun lehdissä yllättävän suurta näkyvyyttä.
(MTV3-STT)